tiistai 4. joulukuuta 2012

Keittiösuunnitelmia

Sisätilojen mietinnän aloitimme huonejaon jälkeen keittiöstä.

Tila olisi siis suorakaiteen mallinen ja toinen puoli olisi ruokailuun ja toinen keittiöön. Ruokatila jatkuisi sitten olohuoneeseen, jolloin nämä kolme muodostaisivat yhdessä noin 50 neliön yhtenäisen tilan, joka asetti myös vaatimuksia keittiölle.

Halusimme keittiön ja ruokailutilan väliin niemekkeen, jossa olisi paljon säilytystilaa ja joka jakaisi tilan. Mietimme myös mahdollisemman paljon kaappitilaa ja lähtöajatus olikin tämä:

Liesi olisi niemekkeessä, vesipiste vastakkaisella seinällä ja kylmäkaapit kolmion kärkenä kauempana. Pidimme tätä suunnitelmana pitkään ja tällä kyseltiin myös tarjouksia eri keittiötoimittajilta.
Pohjassa kuitenkin häiritsi, että kulmia tuli aika paljon ja suurimpana ongelmana tuo hellan ja sitä myöten liesituulettimen paikka. Halusimme meinaan oikean liesituulettimen aktiivihiilen sijaan ja tuossa kohtaa kattokorkeus olisi ollut jo reilusti yli 3 metriä. Sen lisäksi liesituuletin olisi näkynyt ihan kaikkialle huoneeseen ja ollut erittäin hallitseva osa sisustusta. Tämähän voi toisille olla tavoitekin, mutta omaa silmää järjestys ei miellyttänyt.
Kyselin eri keittiöliikkeissä muutosehdotuksia, mutta ehkä omat suunnitelmamme olivat kuitenkin liian valmiita, joten uskallusta muutosehdotuksiin ei eri suunnittelijoilla oikein ollut.
Mutta, tässähän kohtaa tehdään, niin kuin nykyään tehdään ja kysytään kavereilta ja tutuilta apua netissä :)
Ehdotuksia ja ideoita tuli todella paljon ja monta oikein hyvää, kyllä niistä saadaan meille keittiö piirrettyä. Niistä seuraavassa postissa lisää sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti