torstai 24. huhtikuuta 2014

Toteutuneet pinnat

Talon tulevat pinnat tuli päättää jo aika varhaisessa vaiheessa taloprojektia. Mietimme näitäkin pitkään ja kirjoitinkin lattioista, laatoista ja tapettivalinnoista tuolloin. Mieli ehti muuttua noiden postaustenkin jälkeen vielä moneen kertaan, mutta pääpiirteittäin suunnitelmat pysyivät samoina.


Lattioiden laatat olivat nuo, mitä tuolloin mietimmekin. Mutta laminaatin ulkonäkö mietitytti pitkään. Havahduin täällä blogeja selatessani siihen, että yksi sauvainen laminaatti näyttäisi paljon rauhallisemmalta, kuin kolme sauvaisen näköinen. Lisäksi laminaateissa on jostain kumman syystä todella paljon punasävyisiä pintoja, joten oikean sävyn löytäminen oli välillä vähän hankalaa. Tampereen RTV:ssä sai erittäin hyvää palvelua ja kävin hakemassa erilaisia malleja kotiin moneen kertaan. Oikea lattiakin valittiin lopulta soittamalla RTV:hen ja kuvailemalla, mikä oli ollut mielestäni kiva, kun nimeä en siihen hätään juuri muistanut. Kuvailin oikein ja laminaattina on nyt Lamellan Tuhkatammi, jonka neutraalisuuteen olemme erittäin tyytyväisiä.

Kynnysten sijaan on kuivissa tiloissa kynnyslistaa ja kosteissa tiloissa ei mitään, paitsi saunan ja kodinhoitohuoneen väliin on upotettu ohut lista muuttuvan laattaladonnan takia. Kosteiden ja kuivien tilojen rajalla on tammikynnykset, jotka ovat kosteiden tilojen puolelta laatoitettuja.



Jo alkuunsa kosteiden tilojen seinälaattojen valinta tuntui vaikeimmalta. Halusimme ehdottomasti laattaa koko seinien matkalta ja aika alussa jo päätimme, että laatat saavat olla neutraalit ja kaikissa märkätiloissa samat, jotta valinta helpottuisi. Koko rakentamisen ajan sitten vielä vatvoin, onko valkoiset laatat mattaa vai kiiltävää ja tulevatko ne pystyyn vaiko vaakaan. Tässä kohtaa suuri kiitos talofirman Veskulle, joka antoi rauhassa vatvoa ja muuttaa mieltäni noin viikottain. Kun laatat piti lopulta seinään latoa, lyötiin homma aikalailla lukkoon lennossa ja olen kyllä tyytyväinen. Kiiltävät laatat näyttävät puhtaamman valkoiselta ja vaakatasossa tilat jotenkin levenevät ja rauhoittuvat. Varsinkin saunan pesuhuoneessa laatat näyttävät tyylikkäiltä ja tuovat tilaan arjen luksusta, vaikka ihan tuikitavallisia laattoja ovatkin. Yksi tärkeä seikka itselleni oli, että tummissa laatoissa on tumma välilaasti ja valkoisissa valkoinen, näyttää rauhallisemmalta ja tuo laatan mielestäni paremmin esiin.




Tapetit pysyivät aikalailla samoina, kun mitä alussa mietimmekin. Kahteen makuuhuoneeseen otimme vain maalauksen, joka tuntui rauhallisemmalta lastenhuoneessa ja työhuoneessa. Kirjastoon hommasimme Vallilan Kompassi-sarjan tapetin itse, samoin kun viherhuoneeseen tilasimme robottitapetin netistä, joka sopii mielestäni tilaan täydellisesti. Olohuoneessa on vain kaksi vuotaa puutapettia, jonka mahtava tapetoija käänsi toiveestani "väärinpäin", vuodan aukeamissuuntaa vastaan. Mutta kun muuten siinä olisi ollut köynnös puun sijaan, nämä ovat tarkkoja asioita.



Seinämaaleja meillä oli sopimuksessa kolme valkoisen lisäksi ja nämä sävyt riittivät hyvin kaikkien tilojen tarpeisiin. Eteisessä ja työhuoneessa on samaa harmaata, olohuoneen harmaa on haettu tapettivuodan pohjaväristä ja melkein osui oikein (hieman hirvitti "babyblue"-sävy seinässä alkuunsa, mutta kalusteiden myötä sävy on muuttunut omaan silmään oikeaksi). Kodinhoitohuoneeseen halusin raikasta ja puhdasta turkoosia (joka valvojamme mukaan on se perinteinen vesieristeen turkoosi), joka oli niin toimiva seinässä, että väri karkasi vielä lastenhuoneen seinällekin.


Pinnat ovat aika neutraalit ja tämän päivän tyyliin sopivat. Omaa silmää tämä värimaailma, pinnat ja kuviot miellyttävät kovastikin ja olemme erittäin tyytyväisiä - tämä on meidän koti. 



maanantai 21. huhtikuuta 2014

Vihdoin!

Omakotitaloblogimme (tai tässä tapauksessa myös oma ko-ti talo projektimme) on ollut viime aikoina aikasta hiljainen ja aikasta tekniikkapainotteinen. Kovasti on kyllä tapahtunut, mutta kun oikein oikein kovasti tapahtuu, niin silloin sitä ei ehdi edes blogiin tapahtumia kirjaamaan.

Tammikuu meni pakatessa, yksityiskohtia hioessa ja mahaa kasvattaessa.





Helmikuussa juhlittiin pyöreitä täyttävää tätiä ja muutettiin. Perjantaina haettiin käsittämätön kuorma tavaraa Ikeasta ja pakattiin meidän pieneen 50 kuution muuttoautoon vuokravarastojen tavarat ja kellarikomeron tavarat. Lauantaina oli itse muuttopäivä ja kannettiin kolme tuntia laatikoita toisessa päässä ensin autoon ja sitten uudessa kodissa paikoilleen. Muuttolaatikoita oli yli 160 ja vaikka muuttotalkoolaiset olivat todella reippaita ja väkeä oli mukavasti, niin silti hommassa meni koko päivä. Sunnuntaina vielä lähin perheeni tuli auttamaan huonekalujen kokoamisessa ja tavaroiden järjestämisessä, jotta illalla päästiin kolmen päivän rupeaman jälkeen juuri kootun ruokapöydän ääreen herkuttelemaan noutopitsalla, oi autuutta.

Noutopitsaa upouuden pöydän ääressä, juurikootuilla tuoleilla istuen.
Reilu viikko ehdittiin toipumaan ja laittamaan tavaroita pikkuhiljaa paikalleen, kunnes erään meidän maha oli jo siinä pisteessä, että oli aika poksahtaa ja uusi asukas, "Tilde" oli valmiina muuttamaan taloon.

Vauvan kanssa totuteltiin uuteen arkeen ja uuteen kotiin ja kaikki "vapaa-aika" käytettiin kodin laittamiseen, jotta pirtti olisi tiptop nimiäisjuhlia varten. Olisihan toki voinut vaan jemmata ja raivata, mutta päätimme kerralla järjestää kaikki paikat kunnolla ja laittaa tavarat oikeille paikoilleen, kaappeja myöten.

Meidän Lauran juhlat pidetiin nyt pääsiäisenä ja koti on melkein valmis! 

Verhot on ikkunoissa (kiitos apureiden), muuttolaatikot ovat purettuna, talofirma on saanut hommansa valmiiksi ikkunanpesuja myöten, huoneet ovat järjestettyinä, akvaarioprojekti on pitkällä, huonekaluja on hankittuna ja jopa kaijuttimet ovat päällystetty sisustukseen sopiviksi, sen lisäksi, että niitäkin hommattiin uusia.
Nyt on myös minulla (toivottavasti) aikaa päivitellä tänne, joten luvassa on kiertoajelua ympäri huoneita ja kivoja yksityiskohtia. Pysykäätten kanavalla!



perjantai 11. huhtikuuta 2014

Olohuoneen tekniikkapuolen säätöä

Viime viikon olen käyttänyt olohuoneen kuntoon säätämiseen. Vähän tehtyjä ostoksia olohuoneeseen:
- 60" LG 3D Smart TV
- Telkkarin seinäkiinnike
- LG Magic remote control
- LG Skype kamera
- Langaton keyboard
- Kaksi valkoista Genelec G One kaiutinta
- Kaksi valkoista Genelec 6010A kaiutinta
- Seinäkiinnikkeet kajareille
- Audio Pro Black Vector V3, valkoinen keskikajari
- Onkyo TX-NR828 7.2 AV-viritinvahvistin, hopea.

Telkkari seinäkiinnikkeillä seinään, kaapelit seinän sisältä telkkarin taakse harjalevyjen läpi. Genelec Onet taakse ylös akvaarioseinään kiinni (rakennusvaiheessa sinnekin vedettiin kaapelit seinän sisällä harjalevyjen läpi). Vahvarissa on 4K-tuki ja 8 HDMI-inputtia. Telkkariin asensin LG Plex-clientin usb muistitikulla ja samalla asensin vielä vaihtoehtoisen Plex-tietokoneclientboxin TV-tason sisään. Tässä work in progress kuvaa:

Vielä on tilauksessa valkoista kaiutinkangasta, jolla noi Acoustic Energy Aegis kajareiden mustat paneelit vielä vaihtuu valkoisiin. Lisää kuvia tulossa kunhan saamme säädettyä olohuoneen loppusilaukset kuntoon.