sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

PM Kaluste

Vertailimme rakennusprojektimme alkuvaiheessa eri kalustetoimittajia ja ehkä hieman yllättäenkin paikallinen pienempi toimia oli ehdottomasti edullisin. Lisäksi tunsimme useammankin, joka oli kiintokalusteensa PM Kalusteen kautta hankkinut ja kaikki olivat erittäin tyytyväisiä niin laatuun, palveluun kuin hintaankin, joten valinta oli meillekin aika selvä.

PM Kaluste on siis Etelä-Pirkanmaalla Akaan Viialassa toimiva firma, josta sai kaikki kodin kiintokalusteet kerralla. Suosittelemme tätä firmaa aivan ehdottomasti. Meille tuli heiltä keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistot sisuksineen ja tasoineen (myös keittiön kivitasot), isot lattiasta melkein kattoon olevat peililiukuovikaapistot kolmeen makkariin ja eteiseen, vessojen kaapistot, valolipat ja tasoaltaat, kirjastoon akvaarion ympärille kaapistot ja hyllyköt, olkkariin build-in hyllykkö ja vaatehuoneen hyllyt ja tangot. Suunniteltavaa ja tilattavaa oli siis aikasta paljon.

Olen jo aikaisemminkin samaa kertonut, mutta PM Kalusteen palvelun taso oli kyllä todella ystävällistä, ammattitaitoista, kattavaa ja osaavaa. Suunnittelimme parin kerran aikana Hannun kanssa koko tilauksen. Hänellä oli järkeviä ja toimivia ehdotuksia niin keittiöön kuin akvaarion ympärillekin, josta oikein kellään ei ollut minkäänlaista mielikuvaa siinä kohdassa. Hannu sai äkkiä kiinni tyylistämme ja toiveistamme, joten oikeanlaiset ovet, tasot ja vetimet löytyivät yllättävän kivuttomasti. Kipuilin pitkään vessan ovien kanssa, että pitääkö ne nyt sitten olla viistotut vaiko sileät ja vaihdoin tätäkin moneen kertaan. Lopulta päädyin sileisiin ja vannotin Hannuakin, että vaikka yrittäisin niitä vielä vaihtaa, niin ei saa uskoa. Ovet ovat sileät ja ovat kyllä ehdottomasti oikea valinta.


Kalusteiden asentaminen aloitettiin vuodenvaihteessa ja kaikki sujui erittäin kivuttomasti. Hannun lisäksi asentamassa oli Marko apupoikineen ja oli kiva käydä talolla iltaisin katsomassa, kun sinne oli ilmestynyt valmista, joka näytti erittäin hyvälle. Isoja kokonaisuuksia suunnitellessa helposti unohtuu jotakin ja tulee hieman kisaväsymystäkin. Esimerkiksi vaatehuoneen kohdalla jo totesin, että laita jotenkin, tankoa olisi hyvä olla henkareille ja mahdollisimman paljon hyllyjä. Näillä pikkasen hepposilla ohjeilla vaatehuone tuli valmiiksi ja se on kyllä todella toimiva ja säilytystilaa riittää. On mukavaa, kun ihan kaikkeen ei tarvitse itse puuttua, ohjeistaa ja valvoa, ja siltikin tulee juuri sellaista, kun pitäisikin. Minä tykkään juuri tällaisesta palvelusta ja laadusta. Kalusteiden asentamisen jälkeen huomasimme, että olimme unohtaneet pariin kaappiin toivoa hyllyjä tms., tämäkään ei ollut ongelma ja puuttuvat osat saatiin parin viikon sisään paikalleen.

PM Kalusteen plussat ja miinukset

+ Paikallinen toimija.
+ Ei turhaa hötkyilyä, ilman ajanvarausta voi mennä liikkeeseen ja palvelua saa varmasti.
+ Osaava ammattilainen saa noviisin ideoista helposti kiinni, osaa neuvoa ja ehdotella, huomioi kaiken kaappien sisuksista ja eri tiloihin sopivista jaloista vetimien yhteensopivuuteen sekä kotelointiin saakka.
+ Tarjous sekä tarjouskuvat olivat selkeät, informatiiviset ja kattavat.
+ Viestintä sujui hyvin, niin sähköpostilla, puhelimella, tekstarein kun naamatustekin, ehdottomasti parhaiten koko tässä meidän taloprojektissa.
+ Mieltänsä sai muuttaa ja monta kertaa :)
+ Myös epämääräisiin tiloihin, kuten akvaarion ympärille, tuli hyvät kalusteratkaisut (muutama liike, jossa kävin tarjouksia pyytämässä, ei miettinyt tuohon tilaan mitään, kun se tuntui kuulemma niin vaikealta).
+ Valmista tuli vauhdilla ja myös asentajat olivat erittäin asiantuntevia ja ystävällisiä asiakaspalvelijoita (tämäkään ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys).
+ Kalusteet ovat siistejä, edullisia ja laadukkaita.

- .... ei tule kyllä mitään miinusta mieleen, vaikka kuinka yritän keksiä. 

Suosittelemme, vahvasti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti