lauantai 6. joulukuuta 2014

Tekniikkapäivitystä: koodaus etenee

Vähän aikaa on ollut hiljaiseloa tekniikkapostauksissa, se ei tarkoita, etteikö tekniikkaprojekti etenisi. Kokoajan tulee pientä edistystä talotekniikan suhteen, aikataulu valmistumisesta vaan hieman on venynyt. Mutta toivon, että valo-ohjaus yms automaation koodaus valmistuisi kesällä.

Tässä hieman päivitystä tekniikan suhteen. Siis tarkoituksena on, että talon kaikkia valoja voi ohjata puhelimilla, tableteilla, tietokoneilla yms teknisillä wimpaimilla. Samoin valoja voisi ajastaa, tietyt valot reagoisivat liikkeentunnistukseen, etäisyyteen ja ääneen. Samoin tietenkin käyttöliittymässä olisi saunan audion ohjaus, mielellään myös koko talon audion ohjaus (ja audion synkronointi niin, että kaikissa huoneissa soisi sama biisi tismalleen samaan aikaan). Ja lämpötila, kosteusmittari yms data olis myös saatavilla.

Koodauspuolella minulla on jo valmiina serveripuoli, eli puhelimet, tabletit ja tietokoneet voivat jo kommunikoida keskenään. Käyttöliittymä ei ole valmis, lähinnä olen viskonut laatikoita ruudulle, jotka kuvastaa eri valoja ja saunan kiukaan tilaa. Saunan spotify ohjain toimii puhelimesta (ruudulle tulee Spotifyn album artit ja biisin tiedot extra infona) ja rf-kaukosäätimellä.

Tekniikka ostoksiakin olen tehnyt pikkuisen. Raspberry Pi julkaisi A+ mallinsa edulliseen 20$ hintaan, joten pistin semmoisenkin tilaukseen, kun posteineen alle 30euron tietokone on mielestäni aika hyvä deal. Tietenkin riippuu mitä haluaa, Raspberry Pi B+-malli, jossa on myös ethernet ja tuplasti muistia on alle 40e kotiin postitettuna, mutta se on myös pikkuisen isompi.

Itse olen hankkinut jo värisuoran, joten minulta löytyy A, A+, B ja B+, noilla on tarkoitus hoitaa saunan rf kauko-ohjaimet, kosteus- ja liiketunnistimet. Samoin noilla voisi hoitaa valo-ohjauksen, mutta tällähetkellä olen suunnitellut, että valo-ohjauksen hoitaisivat 2x BeagleBone Blackia jotka olen hankkinut, koska niissä on tuplasti enemmän vapaita GPIO pinneja, jotka myöskin kotiin postitettuna maksaa vain 50e kipale, joten ovat halvempi kuin raspberryt per vapaa GPIO pinni.

Mutta tosissaan, nyt minulla on kuusi tuommoista pikkuista vähän luottokorttia isompaa tietokonetta, jolla automaatio olisi tarkoitus hoitaa. Noitten rinnalle on tullut tilattua kaikenlaisia halpoja lisähärpäkkeita, joita voi noihin kytkeä kiinni: raspberry pi hd-kamera moduuli 16e, USB nano wlan-moduuli 4e, USB nano Bluetooth-module 1e, USB RJ45 verkkokortteja 3e, liikkeentunnistajia 1e, kosteusmittareita 1e, hälytyssireenejä 3e/kpl ja rasperry kosketusnäyttömoduuli jne...

Nälkä kun kasvaa syödessä, saunan äänentoisto on toiminut varsin mallikkaasti, muta rupesin tutkimaan, että miten rakentaa äänentoisto niin, että sama musiikki voisi soida kaikissa huoneissa, ja vielä niin että ne olisivat synkassa keskenään. Muutaman hullunkalliin ratkaisun löysinkin netistä, mutta lopulta valinta päätyi Squeezeboxin suuntaan vaikka Logitech onkin tuoteperheen jo haudannut, niin siinä on laaja opensource community takana pitämässä sitä hengissä ja ovat myöskin tehneet playerit ja controllerit kaikille platformeille (esim Raspberry Pi voi olla Squeezebox server ja player). Tässä olen viikon aikana tehnyt nopeaa protoilua Logitech Media Serverin ja rpi:n kanssa, ja toi tuntuu varsin lupaavalta. Serveri osasi indexoida levyvarastoni, integroituu Spotifyhin yms nettiradioihin. Ja tosiaan Raspberryn hinnalla saa audion langattomasti laitteeseen kuin laitteeseen. Ja eipä siinä vielä kaikki, Logitechin Squeezebox rautojakin saa vielä edullisesti käytettynä. Itse juuri tilasin vielä joululahjaksi itselleni Squeezebox Boomin ja Squeezebox Duetin. Amazonissa näyttää noiden hinta uutena olla yhteensä $965 (780e plus verot), joten käytettynä posteineen kotiin tekemäni 140e deali on kohtuu hyvä.

Noilla kattaa jo kolme huonetta, joissa ei ole tietokonetta. Tietokoneellisiin huoneisiin voi asentaa playeri-softan suoraan koneeseen. Tai tarpeen vaatiessa voi hankkia/rakentaa vielä lisää playereita tai tuunata vanhoista puhelimista playeri. Itse asiassa juuri testasin, että mun vanhoista N900, N950 ja N9 puhelimista saa hyvin Squeezelite playerin. Aika täydellinen paketti jopa, hyvä wlan/usbnet ja audio-outputissa ei ole häiriötä (vastaavasti rpi:n joissakin malleissa on pientä säröä outputissa), kestää sähkökatkot sisäisen akun ansiosta jne. Ja bonuksena tietenkin vielä ilmaisia, kun ovat olleet kaapissa pölyttymässä :)

Tässä muutama kuvakaappaus UI protosta Nexus5:lla, tosiaan ei viimeisteltyjä grafiikkoja vaan sen sijaan laatikkoja, lähinnä vaan testaukseen, että data liikkuu tietokoneserverin ja puhelimen välillä oikein. Lista kaikista valoista, saunan Spotify soittimen tilanäkymä (jota voi myös radio kaukosäätimillä ohjata) ja scrollattava pohjapiirros jossa näkyy lamppujen statukset.

Tämmöistä tällä kertaa, lisää on tulossa kunhan projektit etenee... :)

4 kommenttia:

  1. Moro! Mistä olet ostellut noita halpoja Raspberry Pi kilkkeitä (kamerat, anturit yms..).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisää linkkejä:

      http://www.ebay.ie/itm/320X240-3-2-TFT-LCD-expansion-display-touchscreen-for-Raspberry-Pi-B-Board-/291309641215
      http://www.ebay.ie/itm/261618387699 euron äänikortti
      http://www.ebay.ie/itm/231396259739 kolmen euron wlan-n
      http://www.ebay.ie/itm/400625181227 kaksi kanavainen rele 1.6e

      Poista
  2. Ebaystä enimmäkseen, ja myös dealextreme ja banggoodista joitakin. Esimerkkilinkkejä:

    http://www.ebay.com/itm/High-Quality-1pcs-DHT11-Digital-Humidity-Temperature-Sensor-Affordable-AUL-/231295360434
    http://www.ebay.com/itm/Brand-New-Bluetooth-USB-2-0-Dongle-Adapter-100m-PC-Laptop-/121350299594
    http://www.ebay.com/itm/Camera-Module-Board-REV-1-3-5MP-Webcam-Video-1080p-720p-Fast-For-Raspberry-Pi-/191403316791
    http://www.ebay.com/itm/1pcs-IR-Pyroelectric-Infrared-PIR-Motion-Sensor-Detector-Module-HC-SR501-CM-/261649962466

    VastaaPoista
  3. Thx. Oma Rasberry odottaa nyt tossa pöydällä kokeiluja. Vielä kun päättäisi että mitä sillä tekee :D

    VastaaPoista