Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keittiö. Näytä kaikki tekstit

maanantai 29. joulukuuta 2014

Valmiin esittelyä - ruokailutila

Useammassakin kuvassa on jo näkynyt meidän ruokailutila, joka on kyllä niin tärkeä osa taloa, että se ansaitsee vielä oman postauksensakin. Marraskuun viimeisellä viikolla oli harvinainen päivä; aurinko paistoi. Ja silloinhan piti sitten näpsiä kuvia varastoonkin saakka, kuin kunnon bloggaaja ikään.
Ja mikä siinä onkaan, että paras kuvausvalo on silloin, kun tavarat ovat hieman sikinsokin, viikkosiivouksesta on kirkkaasti yli viikko (tai muutama), lapsella olisi ihan just päiväuniaika ja lounasaika on aikalailla jo ohikin. Mutta kun sitä valoa on vain sen hetken verran, joten silloin sitä sitten pitää kuvata.


Ruokailutilamme on siis samassa tilassa keittiön ja olohuoneen kanssa. Tässä "tupaolkkarissa" on yhteensä yli 50 neliötä ja korotettu sisäkatto antaa vielä lisää tilan tuntua. Ruokailutilan kaksi isoa ikkunaa ovat etelään ja tuovat valoa koko tilaan. Halusimme ikkunoiden viereen ehjälle seinänpätkälle tilaa vanhalle perintökaapille, joten ikkunat eivät ole aivan keskellä tilaa, vaan hieman lähempänä keittiötä. Nyt seinää vasten on vain matala kirjahylly keittokirjoille, ison perintökaapin yritän kunnostaa tulevana kesänä. Ikkunoiden tarkoituksellinen toispuoleisuus antaa myös hyvin tilaa verholle, joka tuo paljon väriä koko tilaan.

Ruokailutilan kesä-, talvi- ja jouluverhot

Ruokailutilassa on tärkeintä pöytä. Halusimme mahdollisimman ison pöydän, joka täyttää tilan järkevästi. Ikeasta löytyi pikkulapsiperheelle (ei harmita ne hampaanjäljet niin hirveästi, kun ei ole perintöpöydästä kyse) sopivan selkeä Norden-pöytä, joka pidennettynä on kolme metriä pitkä, joten kymmenen tuolia mahtuu pöydän ympärillä hyvin, 14 menee vielä jotenkuten. Onhan tuollainen iso pöytä aika hauska, varsinkin näin kolmen hengen perheessä, mutta meillä käy viikoittain ystäviä ja perhettä ja onhan se mukavaa, kun joulunakin on jokaiselle oma tuolinsa. Suunnittelimme tilan tuon kokoinen pöytä ajatuksena, joten istumatilaa on riittävästi ja pienemmät pöydät näyttäisivät leikkimökin huonekaluilta. Pöydän ympärille ostettiin samalla reissulla Norrnäs-tuolit, joilla on mukava istua, ovat helppoja puhdistaa ja sopivat vielä meidän sohvaankin.

Pöytä ja tuolit, kuin tehtyjä tilaan tai ehkä tila onkin tehty niille.


Keittiön niemekkeessä on ruokailutilan puolella 20 cm syvät tavallista korkeammat alakaapit, joidenka maitolasiovien taakse mahtuu hurja määrä niitä astioita, laseja ja maljakoita, joita ei käytetä ihan joka päivä, mutta usein kuitenkin.

Maitolasiovien takana astiat ovat tallessa ja samalla näkyvissä.


Pöydän päälle ostin vuosi ennen muuttoa harmaat Keraplastin Monopolit. Kaduin ostostani muuttoon saakka, ajattelin valaisemien olevan aivan liian synkät ja likaisen näköiset. Mutta katossa omilla paikoillaan valaisimet ovatkin aivan täydelliset! Ne näkyvät koko tilaan ja muihinkin huoneisiin sekä ulos, joten saavatkin olla aika neutraalit. Valaisimien väri ei ole yhtään likainen, vaan harmaa pinta estää häikimistä hyvin ja luo kodikkuutta. Koko on sopiva ja pitkä pöytä tarvitseekin seurakseen kaksi lamppua, jotka saatiin helposti samalle korkeudelle, vinosta välikatosta riippumatta (tai siis tässä tapauksessa kyllä riippuen). Tykkään erittäin paljon ja voin kyllä suositella.



Nyt tila on jo nähnyt monet juhlat; synttäreitä, nimiäisiä, nimppareita ja saunailtoja, viimeisimpänä sukujoulun. Ruokapöydän ääressä vietetään aikaa, luetaan lehteä ja tehdään paperihommia, kokoonnutaan ja jutellaan, ommellaan ja harjoitellaan lusikan käyttöä. Pöytäliinana meillä on yleensä Annon vahakangasliinoja, kankaisia oli yksi tarpeeksi pitkä ennestään. ja jouluksi ostin toisen. Ruokailutila on niin näkyvällä paikalla, että muutamalla kankaalla uudistuu koko tila ja samalla talo niiden mukana. Tässä on iso osa tupakeittiötä, joka on meidän kodin sydän. 


maanantai 3. marraskuuta 2014

Valmiin esittelyä - keittiö

Tämä postaus on pitänyt tehdä jo pitkään, koska kerrankin voin legendaarisesti todeta, että kyseessä on oikein toivepostaus. Useampikin kun on laittanut viestiä ja kysellyt, miten meidän keittiö on toteutettukaan. Ja kyselijöistä voi myös päätellä, että täällä käy lukemassa muitakin, sukulaisten ja kavereiden lisäksi, kiva juttu! Tiedän kuitenkin itseni ja kykyni olla lyhytsanainen, joten on ollut hankala löytää tarpeeksi aikaa tätä kilometrin mittaista raportointia varten. Koitanpa nyt.


Olen aiemminkin kirjoittanut, aika tarkastikin, kuinka keittiötä suunniteltiin pitkään ja hartaasti.
Ja tällainen siitä sitten tuli.

Huolellisella suunnittelulla tuli mietittyä nämä asiat kohdilleen;
- keittiö on osa olohuonetta ja nyt nämä alueet ruokailutilan kanssa sopivat hyvin toisiinsa
- pintamateriaalit ovat kauniit, jotka on helppo pitää puhtaana ja jotka toivottavasti kestävät käyttöä ja aikaa
Meidän keittiö.
- välitilojen valkoinen lasi, mattavalkoiset kaapinovet, valkoiset kalusterungot, jykevät harjattua terästä olevat poikittaiset vetimet ja sopivan laikukkaat kiiltävänmustat kivitasot tekevät yhdessä siistin keittiön, joka saakin näkyä kaikkialle
- kiintokalusteet ja kivitasot ovat siis PM kalusteen kautta, kodinkoneet ostettiin messutarjouksena Expertiltä, välitilalasit ja kaappien alla olevat valaisimet kuuluivat talopakettiin, muut ollaan hankittu itse


- nyt on kunnollinen suorakaiteen mallinen tiskiallas, kun aiemmin oli liian pieni ja pyöreä
- lisäksi vanha, perinteinen ja iso allas-/roskiskaappi oli toivelistalla käytettävyytensä vuoksi
- korkeat yläkaapit sopivat korkeakattoiseen tilaan ja ovat tällä tavaramäärällä täydelliset

Korotettu tiskikone ja kaikki sen ympärillä.
- tiskikone on hyvällä käyttökorkeudella, lähellä vesipistettä sekä bio-roskista ja mikä parasta, kun konetta tyhjää, niin jokapäiväiset astiat, muovikipot ja aterimet yltää laittamaan samantien paikoilleen, ei tarvitse liikkua mihinkään

Tiskikoneen vieressä voi pyöriä tukijalkansa varassa kaikki käyttöastiat paikoilleen.



- ikkunaseinälle saatiin pitkän suunnittelun jälkeen hella järkevästi ja on kyllä toimiva kokonaisuus
- liesituuletin on meille mieluisassa kohdassa keittiötä ja näin hellan sekä uunin ympärille jää hyvin työskentely- ja laskutilaa
- tuuletusikkunat liesituulettimen molemmin puolin mahdollistivat paremman järjestyksen yhden ison ikkunan sijaan
keittiöapulainen työssään.

- hellan ympärillä on hyvin laskutasoa, laatikot mausteille, kapustoille ja patalapuille,
- nurkkakaappi Le Mans-hyllyillä pannuille ja kattiloille sekä
- toinen nurkkakaappi joka vetää noin kolme kertaa tilavuutensa verran tavaraa, muun muassa leipäkoneen, raglette-grillin, fondue-pannun, kaksi vohvelirautaa, pitsa pronton, pari tehosekoitinta, pari kakkukupua, termareita, retkeilyruokailuvälineet, vatkaimen, espressokoneen, mehulingon, jäätelökoneen ja kahvimyllyn. Siis muun muassa. 

Hellan ympärillä on kaikki tavarat järkevillä paikoilla; mausteille ylin laatikko, sitten kapustat ja sitten patalaput, kattilakaapin vieressä. Vasemmalle jää nurkkakaappi, josta löytyy ihan mikä vaan kodinkone, joitakin kaksi.


- meille sopii niemeke saarekkeen sijaan, saadaan kunnolla säilytystilaa sekä aivan erikseen haluamamme nurkkakaapit, jotka vetävät käsittämättömät määrät tavaraa sisäänsä
- halusimme niemekkeen ruokailutilan puoleiset kaapit korkeampina, jotta niistä tulisi hieman näkösuojaa keittiöön, riittäisi säilytystila ja yleisilme olisi siistimpi. Tämä onnistui täydellisesti
- niemekkeen korkeissa kaapeissa, maitolasiovien takana ovat ne astiat, joita ei käytetä ihan joka päivä, helposti saatavilla
- niemeke pitää myös murut ja muut lattian pikkuroskat (sekä kahdeksan kuukautta vanhan keittiöapulaisen...)  keittiössä, eivätkä ne kulkeudu niin helposti kaikkialle

Niemeke toimii leivonta-alustana, kokkailutasona, buffet-pöytänä ja vaikka minä, säilyttäen samalla melkein kaikki kodin astiat sisässään. Välitilan valkoinen lasi viimeistelee tämänkin juuri meille sopivaksi.


- keittiön neljättä seinämää hallitsee kaappirivit
- siirsimme kylmäkaappien takana olevaa väliseinää sisäänpäin, jolloin tila pieneni, mutta samalla saatiin järkevämpi tila kalusteille ja itseasiassa toimivampi keittiö


- jääkaapin vieressä oleva taso on erittäin looginen laskutaso ja toimiva voileipientekopiste
- ruuansäilytys on pääosin jääkaapin ympärillä olevissa kaapeissa, paitsi sipulit, mausteet, kahvit, teet ja öljyt löytyvät hellan ja kahvinkeittimen vierestä
- vaihdoin loppumetreillä kylmäkoneet valkoisiksi, meille ehdottomasti oikea valinta
Kuivaruokakaapin vetohyllyt, kylmäkaapit, viinikaappi, mikro, ruokakaapit ja leivontatarvikelaatikot täyttävät tämän seinän.


- kaikille tavaroille on oma paikkansa ja säilytystilaa on paljon, melkein uskaltaa sanoa, että tarpeeksi
- suunnittelu lähti liikkeelle chileistä, Retro-kulhoista ja mummulta saaduista juomalaseista, nämä ovat mukavasti näkyvillä ja osana koko kodin värejä ja tarinoita
Keittiön koristeet, inspiraation lähteet ja muistot osana arkea.



Tästä alkaakin sitten ruokailutila ja olkkari, joista lisää myöhemmin. Ja kyllä, tämän postauksen tekemiseen meni yli kuukausi, sitä on ehtinyt jo verhotkin vaihtua, värihaasteita tulla, terassit valmistua, piha valmistua ja kaunistua. On siis lisää kuvattavaa ja kerrottavaa :)






sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Kiintokalusteet ovat tilauksessa

Onpas vain helpottunut olo!

Minusta on kuoriutunut tämän taloprojektin myötä käsittämätön "vatvis", joka valvoo yöt miettien, että mitkä laatat sinne vessaan pitäisikään valita ja laitetaanko vessankaappeihin viistotut vai sileät ovet. Ehkä se on niin, että taloprojektissa stressin määrä on vakio ja kun talofirman "murheina" on muut suuret päätökset, niin itse sitten ottaa stressinsä näistä pienistä asioista, joista kasvaa elämää suurempia ongelmia.

Mutta, nyt ei tarvitse taikka voi enää vatvoa kiintokalusteiden syvintä olemusta ja ulkonäköä pätkääkään. PM kalusteen Hannu soitti perjantaina, että hän on nyt laittamassa tilausta eteenpäin, olihan nämä nyt varmasti näin. Ja kyllä, olivathan ne.

Olen pitänyt todella paljon yhteistyöstä PM kalusteen kanssa. Firmalla on monen (kymmenen) vuoden kokemus keittiöistä ja muista kiintokalusteista, me olimme suunnittelemassa ensimmäistämme. Aika selvä peli, kuka on oikea "asiantuntija" tässä suunnittelussa. Kun kerroimme tarpeistamme ja toiveistamme, sai Hannu heti ajatuksesta kiinni ja ehdotti erilaisia vaihtoehtoja. On hyvä olla itse mukana ja vaikuttamassa, mutta tuntuu jotenkin turvalliselta, kun keittiöfirmalla on myös parannusehdotuksia ja mielipiteitä. Ei kaikessa tarvitse olla asiakkaan kanssa samaa mieltä, varsinkin jos asiakkaan ehdotukset ovat pönttöjä. On vaan tärkeää naamioida ajatukset niin, että asiakas tuntee itsensä edelleenkin keittiömaailman neroksi ja näin minä edelleen oletan, joten juurikin näin!

Nyt on sitten tilattu kaikkien makkareiden ja eteisen vaatekaapit, kaikki keittiön ja kodinhoitohuoneen kiintokalusteet, kirjastohuoneeseen klippiovikaappeja ja koko vaatehuoneen säilytysjärjestelmät. Palvelu oli parasta ja hinnat ehdottomasti kilpailukykyiset, joten olo on todellakin helpottunut ja onnellinen.

Ja mitä me sitten tilattiin? Suunnitelmissa keittiö näyttää tältä:


sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Valmis keittiö - siis paperilla

Keittiö on siis periaatteessa valmis, vain talo ja asennus puuttuu ;)

Keittiön miettimisessä lähdettiin liikkeelle siitä, millaiseen tilaan keittiö tulisi, mitä toimintoja ja tiloja keittiössä tarvitsemme ja miltä sen pitäisi näyttää. Halusimme ajattomuutta, neutraalia pohjaa, PALJON säilytystilaa ja yhtenäisyyttä ruokailutilan sekä olohuoneen kanssa. Lisäksi jo vuosi sitten näin kaupassa kivoja purkkeja ja päätin ostaa ne sillä ajatuksella, että ne olisivat tulevan keittiömme suunnitelman lähtökohta. Lisäksi Jonni harrastaa kovasti chilejä, joten nekin saisivat keittiössä näkyä.


Ensin mietin, että siisteyden kannalta alakaapit olisivat tummat ja yläkaapit valkoiset. Kuitenkin ihmeteltyäni moniamoniamonia kuvia päädyin siihen, että yksivärisyydellä tulisi levollisempi ja ehkä aikaa kestävämpikin keittiö, joten päädyin valkoisiin mattaoviin ja runkoihin. Siisteyden ja järjestyksen kannalta valitsimme myös korkeat yläkaapit. Tässä kohtaa on hyvä myöntää meidän molempien pakonomainen tarve tavaran hamstraamiseen ja huomioida se myös säilytystiloissa :)

Halusimme myös aikaa ja varsinkin käyttöä kestävät tasot, joten etsimme heti kivitasojen puolelta. Toiveissa oli harmaat, mutta järkevän hintaluokan harmaat olivat niin kirjavia että mieli vaihtui mustiin, jotka tuovat ryhtiä keittiöön. Näistä mielikuvista lähdimme liikkeelle. Ja tällainen siitä sitten paperilla tulee.



Keittiöön kuljetaan olohuoneesta ja ruokailutilasta, sekä kodinhoitohuoneen ovesta. Itse halusin muuten juuri näin, että KHH on keittiön vieressä ja siitä voidaan kulkea myös ulos, jolloin tilasta tulee säilytystilana hyvä jatke keittiölle ja myös sitä kautta voi kantaa ostokset sisälle.

Keittiö on neljällä seinällä ja täyttää koko tilan. Yhdellä seinällä on korotettu astianpesukone, iso suorakaiteen mallinen tiskiallas (tällainen tulee todella tärkeäksi, kun tällä hetkellä on pieni pyöreä allas, jonne ei mahdu mitään ja jos siellä koittaa jotain tiskata, niin tulva on varma). Nurkassa on ihan vaan nurkkakaappi, jonka tarkoituksena on jo tässä suunnitteluvaiheessakin olla kaiken mahdollisen rojun ikuinen säilytyspaikka.

Ikkunoiden välissä on uuni, hella ja liesituuletin. Viereen mahtuu vielä laatikosto kapustoille, ennen seuraavaa kulmaa ja LeMans-kattilakaappia. Niemekkeessä on keittiön puolella kolmen laatikon laatikostoja ja ruokailutilan puolella hieman korkeampia lasikaappeja, joten astioille on nyt tilaa. Ikkunaseinälle mahtuu vielä kaksi erillistä vitriinikaappia "tauluiksi". Toinen on ajateltu tulisille asioille ja toinen niille toisille inspiraationlähteille :)

Kulkureitin toisella puolella olevalla seinällä on korkea kaappi ulosvedettävine laatikoineen kuiva-aineille sekä pakastin ja jääkaappi. Näiden viereen jää tilaa vielä laskutasolle, jolla voi tehdä voikkareita ja jolle voi nostella jääkaapista ruokia. Tason alla on viinikaappi ja laatikoita, yläpuolella mikro ja vielä muutama kaappi. Yläkaapit ovat melkein metrin korkuisia, jotka sopivat mielestämme hyvin korkeakattoiseen tilaan ja antavat mahdollisemman paljon säilytystilaa.

Paperilla tämä ainakin kuulostaa ja näyttää juuri meidän tarpeiden ja haaveiden mukaiselta keittiöltä, toivottavasti se on sitä käytännössäkin. ... Noh, vuoden päästä sen varmaan jo näkee, ei tunnu aika pitkältä, ei.

 

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kiintokalusteet päätetty

Sisustuksen kannalta yksi isoimmista päätöksistä on tehty, eli kiintokalusteet on päätetty.
Olisimme voineet tilata talotoimittajamme kautta kiintokalusteiden suunnitelmat ja Puustellin kalusteet, mutta halusimme itse vertailla eri toimittajien tarjouksia. Tosiasiahan on, että Suomessa kiintokalusteet taidetaan tehdä kahdessa eri tehtaassa ja sitten eri firmat myyvät näitä samoja kalusteita hieman erilaisilla vaihtoehtoidalla ja katteilla. Meillä on kalusteiden suhteen suht ajaton, hajutun ja mauton maku, joten vaihtoehtoja löytyi jokaiselta toimittajalta. Kävin tutustumassa Kvikin, Domuksen, Ikean, Puustellin ja Keittiömaailman tarjontaan.

Varsinkin keittiömaailmassa palvelu oli oikein ystävällistä ja asiantuntevaa. Minuun tekee heti vaikutuksen, kun ei yritetä tarjota kalleinta, vaan toimivinta ratkaisua ja huomioidaan, mitä asiakas toivoo. Tarjoukset pyysimme Puustellista ja Keittiömaailmasta ja olimme päätymässä jo Keittiömaailman Ala Carte-keittiöön järkevämmän hinnan ja asiantuntevan palvelun takia, kunnes kuulin akaalaisesta paikallisesta toimijasta, PM kalusteesta.

Poikkesin PM kalusteessa yksi iltapäivä, ilman mitään ajanvarauksia ja kovaa etukäteissuunnittelua. Siinä parissa tunnissa suunnittelimme koko talon kiintokalusteet; keittiön, kodinhoitohuoneen, kaksi vessaa, vaatehuoneen, kolmen makkarin ja eteisen vaatekaapit sekä kirjastohuoneen ehkä lievästi haastavan kaappiseinän. Sain hyviä ehdotuksia ratkaisuihin ja vaikka en oikein tiennyt, mitä halusin, niin myyjä sai ajatuksistani kiinni ja ehdotti järkeviä ratkaisuja. Hyvillä mielin lähdin liikkeestä ja jäin odottamaan tarjousta. Parin viikon päästä tuli sähköpostia ja tarjous oli kaikista kattavin ja edullisin. Peli oli aikasta selvä :)

Tänään kävimme vielä miehen kanssa liikkeessä uudestaan ihmettelemässä ja varmistamassa, mitä kaikkea tulikaan sovittua ja nyt on sitten kiintokalusteet päätettynä. Aika helppoa ja lupaavaa, tästä tulee hyvä koti!

lauantai 9. helmikuuta 2013

ASTA-messut 2013

Kävimme kiertelemässä ASTA messuja, ja imemässä vaikutteita projektiimme. Samalla kävimme Expertin pisteellä kyselemässä kodinkoneista, ja samaan syssyyn he kertoivat mitä vikaa nykyisessä suunnitelmassamme oli ja tekivät paremman tarjouksen AEG&MIELE kodinkoneista messualennuksilla. Ja antoivat vielä hintatakuunkin, eli jos löydämme minkä vaan tuotteen edullisemmin suomalaiselta myyjältä, niin he hyvittävät erotuksen.

Muistakaa pistää kommentteja, mikäli löydätte jonkun näistä edullisemmin suomessa myynnissä.

Jääkaappi AEG S73800KMX1 843e[link]
Pakastin AEG A72900GNX0 893e[link]
Kalusteuuni AEG BE3002421M 587e[link]
Sähköliesi AEG HK654200IB 720e[link]
Liesituuletin Savo CH6305-S 390e[link]
Mikroaalto AEG MC1763EM 470e[link]
Astianpesukone AEG F65052VI0P 665e[link]
Pyykinpesukone Miele W3375 1070e[link]
Kuivausrumpu Miele T8813 849e[link]




lauantai 29. joulukuuta 2012

Keittiösuunnitelmia II

Keittiösuunnitelmat on jo aloitettu, mutta lieden paikka tuotti ongelmia.
Joulun jälkeen otimme härkää sarvista ja muutimme järjestystä aika isostikin. Muutimme nimittäin keittiön ison ikkunan kahdeksi pienemmäksi, jolloin tyylillisesti kannatti vaihtaa myös kodinhoitohuoneen ikkunat. Juuri  tämän takia on hyvä, että piirrämme itse pohjaa. Muutosten teko on tässä vaiheessa vielä helppoa ja isojakin juttuja voi miettiä ja vaihdella, ihan vain tässä kotisohvalla. Tästä siis lähdimme liikkeelle:

Samalla kun siirsimme ikkunoita, saimme lieden ikkunoiden väliin ja nostimme vielä astianpesukoneenkin mukavammalle käyttökorkeudelle. Juuri tämän korkeammalla olevan AP:n ja liesituulettimen takia nämä pyöritykset tarvitsikin tehdä. Siirsimme myös kylmäkoneiden seinämää keittiöön päin, jolloin aika turha kulmaus jäi pois ja olkkariin tuli tilaa takkapuille ja makkariin tilaa vaatekaapille. On hyvä huomata, että tilaa pienentämällä siitä voi saada jopa järkevämmän ja toimivamman. Nyt keittiö näyttää tältä:


Ja ei kun kiintokalustekaupoille.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Keittiösuunnitelmia

Sisätilojen mietinnän aloitimme huonejaon jälkeen keittiöstä.

Tila olisi siis suorakaiteen mallinen ja toinen puoli olisi ruokailuun ja toinen keittiöön. Ruokatila jatkuisi sitten olohuoneeseen, jolloin nämä kolme muodostaisivat yhdessä noin 50 neliön yhtenäisen tilan, joka asetti myös vaatimuksia keittiölle.

Halusimme keittiön ja ruokailutilan väliin niemekkeen, jossa olisi paljon säilytystilaa ja joka jakaisi tilan. Mietimme myös mahdollisemman paljon kaappitilaa ja lähtöajatus olikin tämä:

Liesi olisi niemekkeessä, vesipiste vastakkaisella seinällä ja kylmäkaapit kolmion kärkenä kauempana. Pidimme tätä suunnitelmana pitkään ja tällä kyseltiin myös tarjouksia eri keittiötoimittajilta.
Pohjassa kuitenkin häiritsi, että kulmia tuli aika paljon ja suurimpana ongelmana tuo hellan ja sitä myöten liesituulettimen paikka. Halusimme meinaan oikean liesituulettimen aktiivihiilen sijaan ja tuossa kohtaa kattokorkeus olisi ollut jo reilusti yli 3 metriä. Sen lisäksi liesituuletin olisi näkynyt ihan kaikkialle huoneeseen ja ollut erittäin hallitseva osa sisustusta. Tämähän voi toisille olla tavoitekin, mutta omaa silmää järjestys ei miellyttänyt.
Kyselin eri keittiöliikkeissä muutosehdotuksia, mutta ehkä omat suunnitelmamme olivat kuitenkin liian valmiita, joten uskallusta muutosehdotuksiin ei eri suunnittelijoilla oikein ollut.
Mutta, tässähän kohtaa tehdään, niin kuin nykyään tehdään ja kysytään kavereilta ja tutuilta apua netissä :)
Ehdotuksia ja ideoita tuli todella paljon ja monta oikein hyvää, kyllä niistä saadaan meille keittiö piirrettyä. Niistä seuraavassa postissa lisää sitten.