Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. elokuuta 2015

Valmiin esittelyä - lastenhuone

Kappas vain, talokierros on näköjään jymähtänyt tammikuussa paikoilleen. Pitää sitä kierros saada päätökseensä, ennen kuin moni huone on jo vaihtanut paikkaakin keskenään. Seuraavat muutokset taitavat tulla makuuhuoneisiin, joten suunnataanpa niihin.

Lastenhuone.

Kolme makuuhuonetta ovat omassa siivessään ja ruokailutilan pariovet erottavat ne omaksi rauhallisemmaksi alueekseen. Näistä suurin makkari on tällä hetkelle esikoisen lastenhuoneena. Huone mietittiin lastenhuoneeksi heti alusta saakka ja jo pintoja laitettaessa siskoni kävi maalaamassa huoneeseen puun, johon muutti tammikuussa 2014 sitten pöllöperhe.


Puu on näkyvin koriste koko huoneessa ja muutenkin tilaan haluttiin sitten vähän metsän tunnelmaa. Sen ison ruotsalaisen huonekalukaupan lastenosastolta löytyi paljon teemaan sopivia pehmoleluja ja tekstiilejä kuten torkkupeitto ja matto, jotka sopivat tilaan hyvin. Sieltä löytyi myös Sundvikin pinnasänky ja Brimnesin sohvasänky, jonka saa levitettyä vieraille parisängyksi ja jossa on mukava aikuisenkin istuskella iltasatua lukien tai legoilla leikkien. Duploja muuten mahtuu aika hyvä määrä sängyn laatikoihin ja taapero saa ne itsekin sieltä ja jopa takaisin paikalleen. Sänky on myös erittäin hyvä nukkua, jos vauva tai taapero tarvitsee seuraa myös yöllä, suosittelen ehdottomasti.

Metsän karkkikauppa.

Eurokankaasta löytyi karkkipaperin väreissä olevaa raitakangasta, josta äitimummu ompeli verhot ja sohvatyynyt sängyn päälle, sohvanpäällisen ja lattiatyynyn hän ompeli Ikean verhoista. Ystäväni oli joskus ommellut hauskan viirisiiman, joka ripustettiin verhotankoon ikkunaa piristämään. Näin saatiin edulliset tekstiilit koko huoneeseen, jotka on helppo pestä vaikka viikottain ja jotka ovat iloiset ja sopivat lapsille.



Puun vastakkaiselle seinä maalattiin samalla turkoosilla, kuin kodinhoitohuonekin. Seinälle koottiin aukeavaan oveen saakka Lundiaa, johon laitettiin yksi syvempi hylly hoitotasoksi. Myöhemmin hyllyn voi laskea alemmaksi pöydäksi tai vaihtaa tavallisen syvyiseen. Lundian muuntelumahdollisuudet ovat kyllä lastenhuoneessa parhaimmillaan. Kirjahyllyn päälle mahtui kaikki meidän talouden lautapelit, joita on jo kyllä aikasta paljon ja varmasti lisää on tulossa.

Tyytyväinen taapero omassa huoneessaan, käytävän toisella puolella on ovi auki aikuisten makkariin.

Huonekalut on tarkoituksella aseteltu seinustoille, jotta keskilattialle jää paljon tilaa leikkiä. Puolitoistavuotias taapero on itse asunut huoneessa jo viime lokakuusta lähtien ja viihtyy hyvin. Yöt nukutaan aikalailla kokonaan ja päikkäritkin maittavat. Leluille on jo löytynyt tutut paikat ja niillä leikitään yllättävän hyvin omassa huoneessa, vaikka monesti myös olkkariin kulkeutuvatkin. Itselle lapsen siirtäminen omaan huoneeseensa taisi olla isompi juttu ja jotta siirto meni mahdollisimman helposti, niin siirsimme oman makkarin lastenhuonetta vastapäätä, työhuoneen tilalle. Niistä sitten seuraavaksi. 

 

Lastenhuoneen pöllöperhe nyt.

Tässä vielää siskon tekemä pöllöperhe puussaan. Näyttääkö vähän siltä, että pöllöt ihmettelevät ja odottavat jotakin? Näin taitaa ollakin, koska odotan kaksosia ja kuukauden parin sisään huoneeseen muuttaa lisää asukkaita ja ehkä pöllöjäkin.

lauantai 3. tammikuuta 2015

Tavallaan valmiin esittelyä - akvaario

Akvaariosta nyt tuskin voi sanoa, että se koskaan olisi valmis, siksi pieni muutos otsikkoonkin. Mutta nyt allas on valmis harrastukselle, joten haluan tässä kohtaa esitellä senkin.

Olen haaveillut jo vuosia seinän sisään rakennetusta tuhannen litran akvaariosta. Ajatus oli jotenkin utopinen ja leikittelevä "sitten kun joskus mulla on oma unelmien talo, sitten kun joskus olen rikas aikuinen, sitten kun joskus mulla on rikas mies, sitten kun joskus voitan lotossa". Noh, ette varmaan arvaakaan, että ihan kaikki näistä haaveista eivät ole toteutuneet, mutta oma talo oman miehen kanssa aikuisena on jo vallan tarpeeksi lähellä.
Kun aloimme suunnitella taloamme, mietimme ensin vähän leikilläkin, että mitä jos siihen sitten tulisi vielä sellainen akvaariokin. Kuin vahingossa pohjasta tuli akvaarion kannalta järkevä ja allas pysyi suunnitelmissa kokoajan mukana. Lupakuvia vietäessä itseäni alkoi hirvittää, että ei kai me nyt oikeasti sitä akvaariota laiteta, mutta hyvin suunniteltuna tuo ei ollutkaan mitenkään mahdoton ratkaisu. Allas ja sen ympärillä oleva seinä ovat suunniteltu niin, että ne voi joskus myös halutessaan purkaa pois, mutta samalla myös niin, että ne ovat toimiva osa sekä lisä sisustuksessa.

Suunnittelussa lähdettiin siitä, että olohuoneelle ja yhdelle makuuhuoneelle tulisi olla yhteinen väliseinä, johon ei aurinko pääse suoraa paistamaan. Lisäksi takka ei saanut olla seinää vasten ja seinän piti olla ainakin neljä metriä pitkä. Makuuhuoneen puolelta seinän paksuudelle varattiin tilaa 60 cm, joka on aika yleinen vaatekaappienkin syvyys, joten edelleen suht normaalia. Tavallisesta ikkunasta olisi voinut tulla liikaa päivänvaloa (joka lisää levän kasvua), joten huoneeseen tulikin pitkä kapeampi ikkuna, joka jätti vielä hyvin tilaa isolle työpöydällekin ja sinetöi huoneen työhuoneeksi. Koska veden kanssa tullaan lutraamaan, laitettiin työhuoneeseen laattalattia laminaatin sijaan.
Seinän runko työhuoneen puolelta.

Seinää suunnitellessa piti huomioida monta eri asiaa. Jotta akvaariossa voisi olla monenlaisia kaloja, olisi sen hyvä olla 60 cm syvä ja 60 cm korkea. Vesi myös vääristää syvyysvaikutelmaa, joten kapeampi allas olisi voinut näyttää liian "littanalta". Ja koska altaaseen haluttiin noin tuhat litraa vettä, niin pituudeksi tulikin sitten 280 cm, eli nyt oli akvaarion mitat tiedossa.
Olohuoneen puolelle haluttiin akvaarion eteen sohva, joten altaan piti olla tarpeeksi korkealla, ettei se rajoittaisi sisustamista. Metrin korkeus mahdollisti erilaiset sohvat ja samalla silmää miellyttävän korkeuden altaalle. Jo aluksi oli myös selvää, että isovaariltani peritty valtavan kokoinen kirjoituspöytä tulee akvaarion viereen huoneeseen ja seinää vasten. Tämä kohta akvaarioseinästä kannatti siis jo alkuunsa olla suljettu. Kuitenkin akvaario ei veisi koko seinää, joten kirjoituspöydän yläpuolelle voisi tulla kirjahyllyjäkin. Akvaarioseinä tulisi sijoittumaan olohuoneessa telkkaria vastapäätä, joten seinälle pitäisi saada jotenkin järkevästi myös videotykki ja takakaiuttimet. Lisäksi akvaarioon tulee vaihtaa vettä usein, mielellään viikoittain, joten vesipistekin on hyvä olla lähellä.

Tästä piirustuksesta suunnittelu ja tarjousten haku alkoi, lopputulos on yllättävän lähellä.

Tästä sitten lähdettiin suunnittelemaan. Altaan viereen piirrettiin vesipiste ja lavuaari, jotka saatiin siististi piiloon kaappiin, johon jäi hyvin tilaa akvaarion huoltovälineille ja samalla myös lattialämmön jakotukille. Samalla keksittiin suunnitella kiintokalusteita muutenkin altaan ympärille, jotta koko 60 cm syvä seinäke saatiin hyödynnettyä. Kirjoituspöydän kohdalle rakennettiin työhuoneen puolelle kirjahyllyt ja olohuoneeseen kirjahyllyn lisäksi syvä alakaappi. Akvaarion yläpuolelle rakennettiin kippiovikaapit, joihin saa säilytystilan lisäksi läpivedot kaiuttimille ja paikan videotykille, jolle tehtiin siististi peitetty aukko akvaarion yläpuolella olevaan kippiovikaappiin. Yläkaapit ovat tarpeeksi korkealla, että niiden pohjaan saatiin kiinnitettyä kiskot akvaarion valaisimille ja jäi vielä tilaa, jotta akvaariota mahtuu siivoamaan. Kiintokalusteiden suunnittelussa PM Kalusteen Hannu oli todella suureksi avuksi ja ymmärsi, mitä haluamme, vaikka välillä emme tienneet sitä itsekään. 
Kiintokalusteet, allas ja jalusta, kaikki aikalailla juuri asennettuina.

Kalusteet ja seinä saatiin valmiiksi juuri ennen altaan ja jalustan saapumista. Jalusta on 12mm kapeampi syvyyssuunnassa kuin allas, jotta sen eteen mahtui kiinnittämään kipsilevyn ja tasoittamaan tämän osaksi seinää. Olohuoneen puoleinen seinä vielä maalattiin ja se näyttää yhtenäiseltä seinältä, jossa on akvaarion kokoinen aukko. Tai aukko on reunoilta yhden sentin leveämpi kuin akvaario, jottei akvaario koske seinään ja tee siihen erilaisia jännitteitä. Nämä raot saatiin peittoon leveällä harjattua terästä olevalla koristelistalla, jonka kiinnittäminen ei sujunut kuin tanssi, mutta silikonilla siitäkin selvittiin.
Allas täytettiin, välissä käytiin synnärillä ja sitten kiinnitettiin listat.

Allas on Tammisen Jussin rakentama JuTa ja suunnittelimme sitä yhdessä. Jussista oli muuten paljon apua myös monen muun asian mietinnässä ja saimme tosi hyviä vinkkejä valoihin, suodattimiin ja jopa viemäröintiin. Allas on 278 cm pitkä, 57 cm syvä ja 60 cm korkea ulkomitoiltaan. Jalusta on myös Jussin tekemä, 14 jalkanen (säätöjalat)metrin korkea alumiinialusta, joissa on päissä irrotettavat tukisokkelit, jotta suodattimia on helpompi siirrellä (eli raahata). Lasit ovat 12mm paksut ja altaassa on alumiiniprofiili sekä tukilasit pohjalla estämässä vääntymistä. Altaassa on päälilasit haihtumisen estämiseksi ja jotta niitä on helppo nostella, niin otimme kuusi päälilasia paikallisesta Lasi Duo- lasiliikkeestä, josta on myös koristelistat.

Tekniikkapuolta ja allaskaappi paremmin näkyvillä.

Altaassa on siis noin tuhat litraa vettä, joten käytössä on kaksi Eheimin XL 1500-ulkosuodatinta pikaliitäntähanoilla. Nuo kyllä pyörittävät vettä hyvin ja putsaavatkin, mutta ehkä kuitenkin askarrellaan jossain kohtaa toiseen päätyseinään mattosuodatin, jotta pohja pysyisi puhtaampana. Altaan päällä on kaksi 120 cm pitkää valaisinta, joissa molemmissa on neljä valoputkea. Valot tilattiin Briteistä  ja mielestäni ne ovat hyvän näköiset ja teholtaan riittävät. Eheimin lämppärin lisäksi muuta tekniikkaa ei ole vielä hankittu.
Edustuspuoli huhti-, touko-, loka- ja joulukuussa.

Allasprojekti on edennyt hitaasti, mutta varmasti. Akvaario saatiin täytettyä loppuun kaksi viikkoa muuton jälkeen, itse asiassa samana päivänä, kun tyttäremme syntyi (mies yöllä täytteli, kotiin tultuaan, tuoreena isänä) ja tytön nimiäispäivänä siirsimme vanhasta akvaariosta kalat ja kasvit, jotta pikkuallas saatiin myytyä. Altaaseen on hankittu hitaasti kasveja ja ostettu toisilta harrastelijoilta upeita kantoja. Nyt 10 kk jälkeen on akvaariokalatilaus tehtynä ja odottelemme, koska kuorma tulee akvaariokauppaan, siitä sitten myöhemmin lisää.

Tekniikkapuoli ja pilkahdus työhuonetta.

Olen joskus työskennellyt ja asunut Brasilian Manauksessa, joka on keskellä Amazonasin viidakkoa. Manauksen kohdalla  Rio Negro ja Rio Solimões yhdistyvät Amazon joeksi, joka on elintärkeä alueelle ja koko maapallolle. Tämän takia akvaarioomme tulee Rio Negron ja Amazonin alueen kalastoa sekä kasvistoa.


Makean veden seura-akvaario ja pala Amazonin mutkaa omassa olkkarinseinässä.

torstai 1. tammikuuta 2015

Valmiin esittelyä - olohuone

Hyvää tätä vuotta! Uusi vuosi, vanhat metkut, talokierroksemme jatkukoon. Olen aiemmin kertonut meidän keittiöstämme ja ruokailutilasta, jotka muodostavat olohuoneen kanssa yli 50 neliöisen tupaolkkarin. Olohuone onkin sitten seuraavaksi esiteltävien listalla.

Tupaolkkarin olkkariosa.

Olohuone sijaitsee keskellä taloa, se on avoin jatke ruokailutilalle ja siitä on kulku yhteen makuuhuoneeseen sekä vierashuoneena toimivaan chilihuoneeseen. Koillis-etelän puolella tilaan tuo valoa ruokailutilan ikkunat ja takapihan puolelle olevasta isosta ikkunasta näkyy mukavasti takaterassi sekä puistoalueena pysyvä metsä. Kahdet pariovet lisäävät ilmavuutta ja valoisuutta, tehden tilasta jotenkin rauhallisemman, vaikka läpikulkutila onkin.

Ruokapöydässä istuessa katse kulkeutuu olohuoneen läpi chilihuoneeseen ja takapihan terassille sekä metsään saakka.


Olohuoneessa on isoja elementtejä, jotka ovat näkyviä, tärkeitä ja tekevät talosta meidän kodin. Takkaa mietittiin ensin keskelle huonetta, jakamaan tilan ruokailuhuoneeksi ja olkkariksi. Tämä olisi kuitenkin pimentänyt tilaa, tehnyt takasta liian hallitsevan ja se olisi ollut liian lähellä akvaariota. Näin ollen takka hieman kapeni ja se siirrettiin seinää vasten, jolloin sen viereen jäi syvennys, jossa voi pitää puunkantotelinettä tai vaikka polttopuitakin. Meillä on kokoajan niin lämmin ja lapsi on takasta kovasti kiinnostunut, joten sitä ei ole montaa kertaa lämmitetty. Mutta takan päällä ja tulipesässä voi pitää lapsiystävällisesti kynttilöitä tunnelmaa tuomassa ja tulevaisuudessa varmasti käytetään muutenkin.

Takka ja telkkari, josta Avara Luonto näyttää ja kuulostaa erittäin tarkalta ja avaralta.

Koska sohvan luontevin paikka on takkaa vastapäätä, niin takan viereen piirrettiin tv-taso ja telkkari. Seinän sisään tehtiin lisävahvikkeet, että joskus voi tulla seinätelkkarikin ja sellainen tuohon sitten hommattiinkin. Televisio on kyllä iso, mutta jää hyvin hieman takan taakse piiloon ja sopii paikalleen.Television ympärille mahtui juuri vanhat kaijuttimet, jotka sisko päivitti tähän taloon sopiviksi DC-fixillä. Genelecit houkuttaisivat siroudellaan myös etukaijuttimiksi, mutta täytyy niiden kanssa vielä odotella ja siihen saakka nykyiset käyvät hyvin. Olohuoneessa on vain kaksi vuotaa Cosy Whiten tapettia, toinen television vieressä ja toinen akvaarion. Tapetin puu toimii mielestäni parhaiten yhtenä vuotana ja seinien väriksi poimittiin vaaleansinertävän harmaa tapetin pohjaväri. Omasta mielestäni toimiva ja mielenkiintoinen lisä tilaan.

Juuri oikean kokoinen sohva ja hykerryttävä matto, johon sopivat jopa ulkona olevat kanervat.


Vastakkaisella seinustalla on sohva, jonka piti olla ainakin 280 cm pitkä. Ikeasta löytyi juuri oikean levyinen Kivikin sohva, joka ei kuitenkaan ole divaaniosan kanssakaan liian syvä, joten jää vielä hyvin lattiatilaa. Myöhemmin ostettiin vielä nojatuolit, jotka olivatkin hankala löytää, kun piti tukea selkää tarpeeksi ja olla sellainen, että siinä jaksaa istua vaikka koko yön vauvan kanssa. Onneksi kodinykkösestä löytyi, ennen kuin yökukkumiset loppuivat. Ihana ja taidokkaasti lyöty räsymatto on ystävältä hoidossa heidän asuessaan muilla mailla. Matto on ystävän äidin tekemä ja tykkään sen rytmistä sekä väreistä. Sopii meille hyvin ja sitoo tupaolkkarin värit yhteen.

Meidän akvaario, jota on ilo katsoa, vaikka siellä ei ole vielä kunnolla kalojakaan.


Sohvan yläpuolella on saman levyinen akvaario, joka on kyllä hauska. Ne vieraat, jotka eivät sen olemassaolosta tiedä, eivät sitä edes huomaa, vaan mieltävät varmaankin tauluksi. Vesi myös vääristää, joten allas ei näytä tuhatlitraiselta ja 60cm syvältä laatikolta, jossa on yli 120 kiloa hiekkaa kaiken muun lisäksi, vaan paljon pienemmältä. Akvaarion olemassa olon tuntuu tajuavan vasta työhuoneessa, missä sen allasmaisuus näkyy paremmin. Yllättävän huomaamaton ja samalla näyttävä elementti, jota jaksaa katsella tunnista ja päivästä toiseen.

Huomaamaton läppä seinässä akvaarion yläpuolella on videotykin luukku. 


Akvaarion viereen jäi tilaa, joka kuitenkin on yhtä syvä, kun akvaariokin, joten seinään kannatti rakentaa kirjahylly ja syvä kaappi, jonne mahtuu paljon tavaraa. Akvaarion yläpuolelle saatiin siististi kiinnitettyä takakaijuttimet ja tehtiin levyllä suojattu reikä videotykkiä varten.


Tila kesä- ja talviasussaan, chilihuoneesta kuvattuna.

Olohuoneen korkea sisäkatto ja sen jatkuvuus ruokailutilaan ja pariovien kautta eteiseen sekä vierashuoneeseen tekevät tilasta isomman tuntuisen ja viihtyisän.
Tykkään. 

maanantai 29. joulukuuta 2014

Valmiin esittelyä - ruokailutila

Useammassakin kuvassa on jo näkynyt meidän ruokailutila, joka on kyllä niin tärkeä osa taloa, että se ansaitsee vielä oman postauksensakin. Marraskuun viimeisellä viikolla oli harvinainen päivä; aurinko paistoi. Ja silloinhan piti sitten näpsiä kuvia varastoonkin saakka, kuin kunnon bloggaaja ikään.
Ja mikä siinä onkaan, että paras kuvausvalo on silloin, kun tavarat ovat hieman sikinsokin, viikkosiivouksesta on kirkkaasti yli viikko (tai muutama), lapsella olisi ihan just päiväuniaika ja lounasaika on aikalailla jo ohikin. Mutta kun sitä valoa on vain sen hetken verran, joten silloin sitä sitten pitää kuvata.


Ruokailutilamme on siis samassa tilassa keittiön ja olohuoneen kanssa. Tässä "tupaolkkarissa" on yhteensä yli 50 neliötä ja korotettu sisäkatto antaa vielä lisää tilan tuntua. Ruokailutilan kaksi isoa ikkunaa ovat etelään ja tuovat valoa koko tilaan. Halusimme ikkunoiden viereen ehjälle seinänpätkälle tilaa vanhalle perintökaapille, joten ikkunat eivät ole aivan keskellä tilaa, vaan hieman lähempänä keittiötä. Nyt seinää vasten on vain matala kirjahylly keittokirjoille, ison perintökaapin yritän kunnostaa tulevana kesänä. Ikkunoiden tarkoituksellinen toispuoleisuus antaa myös hyvin tilaa verholle, joka tuo paljon väriä koko tilaan.

Ruokailutilan kesä-, talvi- ja jouluverhot

Ruokailutilassa on tärkeintä pöytä. Halusimme mahdollisimman ison pöydän, joka täyttää tilan järkevästi. Ikeasta löytyi pikkulapsiperheelle (ei harmita ne hampaanjäljet niin hirveästi, kun ei ole perintöpöydästä kyse) sopivan selkeä Norden-pöytä, joka pidennettynä on kolme metriä pitkä, joten kymmenen tuolia mahtuu pöydän ympärillä hyvin, 14 menee vielä jotenkuten. Onhan tuollainen iso pöytä aika hauska, varsinkin näin kolmen hengen perheessä, mutta meillä käy viikoittain ystäviä ja perhettä ja onhan se mukavaa, kun joulunakin on jokaiselle oma tuolinsa. Suunnittelimme tilan tuon kokoinen pöytä ajatuksena, joten istumatilaa on riittävästi ja pienemmät pöydät näyttäisivät leikkimökin huonekaluilta. Pöydän ympärille ostettiin samalla reissulla Norrnäs-tuolit, joilla on mukava istua, ovat helppoja puhdistaa ja sopivat vielä meidän sohvaankin.

Pöytä ja tuolit, kuin tehtyjä tilaan tai ehkä tila onkin tehty niille.


Keittiön niemekkeessä on ruokailutilan puolella 20 cm syvät tavallista korkeammat alakaapit, joidenka maitolasiovien taakse mahtuu hurja määrä niitä astioita, laseja ja maljakoita, joita ei käytetä ihan joka päivä, mutta usein kuitenkin.

Maitolasiovien takana astiat ovat tallessa ja samalla näkyvissä.


Pöydän päälle ostin vuosi ennen muuttoa harmaat Keraplastin Monopolit. Kaduin ostostani muuttoon saakka, ajattelin valaisemien olevan aivan liian synkät ja likaisen näköiset. Mutta katossa omilla paikoillaan valaisimet ovatkin aivan täydelliset! Ne näkyvät koko tilaan ja muihinkin huoneisiin sekä ulos, joten saavatkin olla aika neutraalit. Valaisimien väri ei ole yhtään likainen, vaan harmaa pinta estää häikimistä hyvin ja luo kodikkuutta. Koko on sopiva ja pitkä pöytä tarvitseekin seurakseen kaksi lamppua, jotka saatiin helposti samalle korkeudelle, vinosta välikatosta riippumatta (tai siis tässä tapauksessa kyllä riippuen). Tykkään erittäin paljon ja voin kyllä suositella.



Nyt tila on jo nähnyt monet juhlat; synttäreitä, nimiäisiä, nimppareita ja saunailtoja, viimeisimpänä sukujoulun. Ruokapöydän ääressä vietetään aikaa, luetaan lehteä ja tehdään paperihommia, kokoonnutaan ja jutellaan, ommellaan ja harjoitellaan lusikan käyttöä. Pöytäliinana meillä on yleensä Annon vahakangasliinoja, kankaisia oli yksi tarpeeksi pitkä ennestään. ja jouluksi ostin toisen. Ruokailutila on niin näkyvällä paikalla, että muutamalla kankaalla uudistuu koko tila ja samalla talo niiden mukana. Tässä on iso osa tupakeittiötä, joka on meidän kodin sydän. 


maanantai 3. marraskuuta 2014

Valmiin esittelyä - keittiö

Tämä postaus on pitänyt tehdä jo pitkään, koska kerrankin voin legendaarisesti todeta, että kyseessä on oikein toivepostaus. Useampikin kun on laittanut viestiä ja kysellyt, miten meidän keittiö on toteutettukaan. Ja kyselijöistä voi myös päätellä, että täällä käy lukemassa muitakin, sukulaisten ja kavereiden lisäksi, kiva juttu! Tiedän kuitenkin itseni ja kykyni olla lyhytsanainen, joten on ollut hankala löytää tarpeeksi aikaa tätä kilometrin mittaista raportointia varten. Koitanpa nyt.


Olen aiemminkin kirjoittanut, aika tarkastikin, kuinka keittiötä suunniteltiin pitkään ja hartaasti.
Ja tällainen siitä sitten tuli.

Huolellisella suunnittelulla tuli mietittyä nämä asiat kohdilleen;
- keittiö on osa olohuonetta ja nyt nämä alueet ruokailutilan kanssa sopivat hyvin toisiinsa
- pintamateriaalit ovat kauniit, jotka on helppo pitää puhtaana ja jotka toivottavasti kestävät käyttöä ja aikaa
Meidän keittiö.
- välitilojen valkoinen lasi, mattavalkoiset kaapinovet, valkoiset kalusterungot, jykevät harjattua terästä olevat poikittaiset vetimet ja sopivan laikukkaat kiiltävänmustat kivitasot tekevät yhdessä siistin keittiön, joka saakin näkyä kaikkialle
- kiintokalusteet ja kivitasot ovat siis PM kalusteen kautta, kodinkoneet ostettiin messutarjouksena Expertiltä, välitilalasit ja kaappien alla olevat valaisimet kuuluivat talopakettiin, muut ollaan hankittu itse


- nyt on kunnollinen suorakaiteen mallinen tiskiallas, kun aiemmin oli liian pieni ja pyöreä
- lisäksi vanha, perinteinen ja iso allas-/roskiskaappi oli toivelistalla käytettävyytensä vuoksi
- korkeat yläkaapit sopivat korkeakattoiseen tilaan ja ovat tällä tavaramäärällä täydelliset

Korotettu tiskikone ja kaikki sen ympärillä.
- tiskikone on hyvällä käyttökorkeudella, lähellä vesipistettä sekä bio-roskista ja mikä parasta, kun konetta tyhjää, niin jokapäiväiset astiat, muovikipot ja aterimet yltää laittamaan samantien paikoilleen, ei tarvitse liikkua mihinkään

Tiskikoneen vieressä voi pyöriä tukijalkansa varassa kaikki käyttöastiat paikoilleen.



- ikkunaseinälle saatiin pitkän suunnittelun jälkeen hella järkevästi ja on kyllä toimiva kokonaisuus
- liesituuletin on meille mieluisassa kohdassa keittiötä ja näin hellan sekä uunin ympärille jää hyvin työskentely- ja laskutilaa
- tuuletusikkunat liesituulettimen molemmin puolin mahdollistivat paremman järjestyksen yhden ison ikkunan sijaan
keittiöapulainen työssään.

- hellan ympärillä on hyvin laskutasoa, laatikot mausteille, kapustoille ja patalapuille,
- nurkkakaappi Le Mans-hyllyillä pannuille ja kattiloille sekä
- toinen nurkkakaappi joka vetää noin kolme kertaa tilavuutensa verran tavaraa, muun muassa leipäkoneen, raglette-grillin, fondue-pannun, kaksi vohvelirautaa, pitsa pronton, pari tehosekoitinta, pari kakkukupua, termareita, retkeilyruokailuvälineet, vatkaimen, espressokoneen, mehulingon, jäätelökoneen ja kahvimyllyn. Siis muun muassa. 

Hellan ympärillä on kaikki tavarat järkevillä paikoilla; mausteille ylin laatikko, sitten kapustat ja sitten patalaput, kattilakaapin vieressä. Vasemmalle jää nurkkakaappi, josta löytyy ihan mikä vaan kodinkone, joitakin kaksi.


- meille sopii niemeke saarekkeen sijaan, saadaan kunnolla säilytystilaa sekä aivan erikseen haluamamme nurkkakaapit, jotka vetävät käsittämättömät määrät tavaraa sisäänsä
- halusimme niemekkeen ruokailutilan puoleiset kaapit korkeampina, jotta niistä tulisi hieman näkösuojaa keittiöön, riittäisi säilytystila ja yleisilme olisi siistimpi. Tämä onnistui täydellisesti
- niemekkeen korkeissa kaapeissa, maitolasiovien takana ovat ne astiat, joita ei käytetä ihan joka päivä, helposti saatavilla
- niemeke pitää myös murut ja muut lattian pikkuroskat (sekä kahdeksan kuukautta vanhan keittiöapulaisen...)  keittiössä, eivätkä ne kulkeudu niin helposti kaikkialle

Niemeke toimii leivonta-alustana, kokkailutasona, buffet-pöytänä ja vaikka minä, säilyttäen samalla melkein kaikki kodin astiat sisässään. Välitilan valkoinen lasi viimeistelee tämänkin juuri meille sopivaksi.


- keittiön neljättä seinämää hallitsee kaappirivit
- siirsimme kylmäkaappien takana olevaa väliseinää sisäänpäin, jolloin tila pieneni, mutta samalla saatiin järkevämpi tila kalusteille ja itseasiassa toimivampi keittiö


- jääkaapin vieressä oleva taso on erittäin looginen laskutaso ja toimiva voileipientekopiste
- ruuansäilytys on pääosin jääkaapin ympärillä olevissa kaapeissa, paitsi sipulit, mausteet, kahvit, teet ja öljyt löytyvät hellan ja kahvinkeittimen vierestä
- vaihdoin loppumetreillä kylmäkoneet valkoisiksi, meille ehdottomasti oikea valinta
Kuivaruokakaapin vetohyllyt, kylmäkaapit, viinikaappi, mikro, ruokakaapit ja leivontatarvikelaatikot täyttävät tämän seinän.


- kaikille tavaroille on oma paikkansa ja säilytystilaa on paljon, melkein uskaltaa sanoa, että tarpeeksi
- suunnittelu lähti liikkeelle chileistä, Retro-kulhoista ja mummulta saaduista juomalaseista, nämä ovat mukavasti näkyvillä ja osana koko kodin värejä ja tarinoita
Keittiön koristeet, inspiraation lähteet ja muistot osana arkea.



Tästä alkaakin sitten ruokailutila ja olkkari, joista lisää myöhemmin. Ja kyllä, tämän postauksen tekemiseen meni yli kuukausi, sitä on ehtinyt jo verhotkin vaihtua, värihaasteita tulla, terassit valmistua, piha valmistua ja kaunistua. On siis lisää kuvattavaa ja kerrottavaa :)






keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Voi mummu, mitä teit.



Ja otsikkoon viitaten; täydellisesti tekikin.

Useampi lapsihan tuppaa käyttämään syöttötuolia. Ja ainakin nyt tässä ajassa mielellään sellaista, joka kasvaa lapsen mukana, sopii sisustukseen ja on norjalaista laatu-designia kunnon katteilla, jokaista lisäosaa myöten.

Meidänkin neiti sai tämän tuolin toivottuna nimiäislahjana mummilta ja ukilta. Tuoli itsessään on aika hintava, mutta onhan se kestävä, muuntuva ja kasvaa lapsen mukana aikuiseksi saakka. Pelkkä Tripp Trapp ei pienelle riitä, vaan alkuunsa voi hommata newborn-istuimen lisäsuojineen ihan pienelle tai ainakin sitten  vauvasetti-istuimen syöttötuoliksi istuvalle. Onhan se hyvä myös valjaat olla, ettei pieni putoa ja pehmusteet nyt ainakin pitää laittaa, koska syöttötuoliosa on itsessään hiostavaa ja kovaa muovia. Näin on kertynyt tuolille hintaa 180 - 455 euroa, joka on aikasta suolaista, vaikka mainio syöttötuoli onkin.

Meidän kokonaisuus.

Meidän tytöllä on tuon tuolin lisäksi tuo vauvasetti-istuin, jotta tuolin saa syöttötuoliksi. Pehmuisteitakin kovasti etsin, mutta kuosit tuntuivat meidän kotiin sopimattomilta. Lisäksi en oikein ymmärrä, että miksi syöttötuoliin on tehty 40 euron istuintyynyt, jotka ovat huokoista puuvillaa? Toki, eivät hiosta, mutta oikein kuulen sen imuääneen, kun porkkanamössö imeytyy kuosiin, slurp slurp vaan. Toisaalta, ehkä onkin näppärää, jos pehmuste pitää laittaa pesuun joka käyttökerran jälkeen, silloinhan äkkiä joutuu ostamaan varapehmusteita. Mainiosti mietitty! Ymmärrän kyllä myös ne omat haasteensa markkinataloudelle, mitä sukupolvelta toiselle periytyvä kauan kestävä klassikko tuottaa. On niin hyvä tuote, että ei tule myyntiäkään. On se hankalaa.

No, olin tässä joskus ostamassa ruokapöytään vahakangasta suojaksi ja tällöin tuli mieleen myös nuo syöttötuolin suojat. Ostin Annon vahakangasta metritavarana pöytäliinaksi ja samalla otin saman sarjan kankaista 60 cm paloja pehmusteita varten. Lisäksi ostin vanulevyä, kun sattui juurikin sopivasti siinä vahakankaiden vieressä olemaan. Materiaalit kiikutin omalle äidilleni ja kysyin, voisiko mummu niistä jotakin passelia loihtia. Hän lupasi yrittää ja viikkoa myöhemmin (välissä hän oli toki myös tehnyt meille parit juhlamekot, tuosta noin vain. Kiitos äiti) mummu toi mukanaan nämä;

Äitini eli mummun loihtimat pehmustetyynyt.


Suojat ovat täydelliset! Mallina on ollut Tripp Trappin omat pehmustetyynyt, joten nämä istuvat tuoliin täydellisesti. Mummu kuitenkin lisäsi hieman vanua, jotta pienikin istuja saa hyvin tukea pehmusteista. Lisäksi vahakangas tekee tyynyistä helposti putsattavat ja kun niitä on useampi, niin pyykkipäivätkään eivät ole ongelma. Lisäksi tuolin tyyliä on helppo muuttaa. Ylijääneestä tilkusta äitini hurautti vielä tyyliin sopivan ruokalapunkin, nyt kelpaa mussuttaa bataattia.

Pehmusteet ja ruokalappukin vielä sävysävyyn.

Lopuksi vielä onnellinen mannekiini omassa tuolissaan, jossa on vallan mukavaa olla seuraneitinä ja mukana ihan kaikessa. Kiitos mummu!

Jeeeeeeee!






sunnuntai 17. elokuuta 2014

Valmiin esittelyä - kodinhoitohuone


Vaikka kerroin saunan ja pesuhuoneen olevan suosikkipaikkani meidän talossa, niin kodinhoitohuone eli kodari on kyllä juuri meille sopiva. Tilan sijainti, toiminnot ja sisustus ovat tarkkaan mietittyjä ja jokapäiväisessä käytössä olen aivan innoissani, kuinka hyvin tila toimiikaan. Kodarin suunnitteluun käytimme melkein yhtä paljon aikaa kuin keittiönkin ja se todellakin kannatti.

KHH on jokapäiväisessä käytössä ja läpikulkureittinä neljään eri tilaan. Kylkeen mahtuu vielä tekninen tilakin.
Kodinhoitohuone on saunan ja keittiön välissä, aivan tarkoituksella. Toiset haluavat kodarin piiloon ja suljettujen ovien taakse. Me taas ehdottomasti halusimme, että tämä tila on keittiön vieressä, koska kodarissa säilytetään paljon tavaraa, jota tarvitaan keittiössäkin päivittäin. Lisäksi tilan ei tarvitse olla piilossa tai unohduksissa, vaan siellä käydään monta kertaa päivän aikana ja siksikin sen on hyvä olla "matkan varrella". Halusimme Kodariin myös toisen uloskäynnin, jotta sitä kautta voi halutessaan kantaa kauppakassit ja myöhemmin kurahousuiset uhmaikäiset sisälle. Tämän takia ulko-oven vieressä onkin kurasyöppö, iso pesuallas ja kuivaustilaa niin kura- kuin hommavaatteille sekä pihanhoitovälineille.

Laatoitettu kuranurkkaus vaatekaappeineen ja sen viereinen kulkureittikäytävä, molemmista suunnista.

Kurasyöpön vieressä on myös vaatekaappi, että jos ja kun ulkovaatteita kodarissa säilytetään, niin ne saa siististi kaappiin, eivätkä loju kaikkialla. Koko kodarin lattia on märkäsuojattu ja laatoitettu, kurasyöpön lisäksi löytyy myös toinen lattiakaivo, joten tilan voi pestä suihkulla ja siellä voi tassutella märin jaloin saunasta pihalle tai vaikka saappaat jalassa pyörähtää sisällä, hiekka ja kura eivät kuitenkaan kulkeudu muualle.

Pesuhuoneen liukuoven viereen mahtuu muutama jakkara, joille voi vieras saunaan menijä vaatteensa laskea tai sitten voi käydä vaihtamassa meidän makuuhuoneen puolella, jonne on helppo kulkea. Vedenkestäviä muovijakkaroita voi tästä helposti myös muualle kiikuttaa.


Syvennys, joka kätkee sisäänsä siististi valtavan määrän toimintoja ja tavaraa.
 Kodinhoitohuoneen isoon syvennykseen on saatu mahtumaan paljon säilytystilaa ja toimintoja. JOS kävisi niin, että tuo nurkkaus riistäytyisi käsistä, niin syvennyksen voisi eristää liukuovilla, mutta ainakin nyt tämä esillä oleminen kannustaa siivoamaan ja muistaa paremmin hommat hoitaa. Itse rentoudun järjestelemällä tavaroita paikoilleen ja siivoamalla, joten ainakin vielä uskon, että tämä tila tulee olemaan meillä katseenkestävä jatkossakin.

Oikealla puolella on siivous- ja pyykkäyskaapit sekä tilaa pyykkäykseen, säilytykseen ja kierrätykseen.

Oikealla on "likainen puoli", jossa ensimmäinen kaappi on siivouskaappi ja toinen pyykkikaappi, tämän vieressä on luontevasti pesutorni. En halunnut tähän tilaan lavuaaria, koska vierestä löytyy niin kurasyöpön päältä pyykkärin allas, kuin vessan ja keittiönkin lavuaarit. Meille oli tärkeämpää saada mahdollisemman paljon säilytystilaa ja iso taso. Tämän takia ikkunoiden edessä on koko matkalla taso, jonka alla on pesutornin vieressä avohylly, johon kerätään tyhjät pullot ja muu kierrätystavara ennen lajittelua. Yhdelle hyllylle mahtuu vielä vauvan vaippapaketitkin.


Monitoimitaso.


Tällä hetkellä taso on enimmäkseen vauvan hoitopöytänä ja siksi sen tässä vaiheessa ajattelinkin. Tason alle mahtuu vaipparoskis, tavallinen roskis ja poltettavien roskien kierrätys siististi ja järkevästi. Tasolla mahtuu myös viikkaamaan pyykit ja ajatus on, että siinä voi myöhemmin pitää vaikka ompelukonetta ja mankelia. Tason yläpuolella on kaksi kapeaa ikkunaa. Keittiön toimintojen takia, jotta saatiin hella järkevästi, päädyimme vaihtamaan ikkunat kahteen kapeaan yhden ison sijaan ja ihan ulkonäöllisistä syistä viereiseen kodinhoitohuoneeseen haluttiin sitten samanlaiset. Tämä on ollut erittäin järkevä ratkaisu. Pienemmät ikkunat ovat tuuletusikkunoita, joten kuivausrummun pyöriessä tilaa on näppärämpi tuulettaa. Lisäksi ikkunoista voi helposti seurata liikennettä tiellä, mutta ei ole itse aivan tyrkyllä. Ja ikkunoiden väliin jää hyvä tila toiminnoille. Kälyni tätä ikkunaratkaisua ehdotti, pisteet hänelle siitä. Ikkunoiden yläpuolella on kappa Fokus Fabrikin Katve-kankaasta, jota meillä löytyy petrolinsinisenä muualtakin talosta, ja josta pidän valtavasti. 

Tason piilossa olevat nurkkaukset.

 Tason päälle oikeaan nurkkaan, hieman piiloon, mahtui hyvin kuivausteline, johon voi laittaa henkarissa kuivumaan ne vaatteet, jotka eivät rumpukuivauksesta tykkää, taso itsessään kun on kosteutta kestävää päällystettyä levyä. Ikeasta löytyi erittäin näppärä, kosteaan tilaan sopiva (ja edullinen) hattuhylly, joka on pituutta voi muuttaa ja sen saa juuri oikean kokoiseksi 67-120 cm tilaan. Teline on myös sen verran jämäkkä, että siihen voi ripustaa painavampaakin pyykkiä kuivumaan. Samanlainen löytyy myös kurasyöpön päältä.Vasemmalle puolelle mahtuu lääkekaappi ja vauvan tavaroita, myös hieman nurkan taakse, joten yleisilme on kuitenkin siisti.


Vasemmalla puolella on tilaa tuhannelle tavaralle ja kaikille liinavaatteille sekä vauvan tavaroillekin.

Vasemmalla on korkeat kaapit säilytykseen. Ensimmäinen on tuhannentavaran kaappi, ihan siis kaappi niille tavaroille, joita aina kertyy ja joille ei paikkaa ole. Nyt siellä on ompelukone, käsityövälineet ja tilapäinen juomakaappi. Kaapin sisälle tehtiin myös korkea säilytysosa, jossa on pitkät mopit, lahjapaperirullat ja silityslauta. Tämänkin mietin ja silitän niin harvoin, että kun se ihme tapahtuu, niin haluan silittää olkkarissa tai muualla, en kiinteällä laudalla kodarissa. Seuraava kaappi on lakanoille ja pyyhkeille ja seuraavassa on vauvan kaikki tavarat ja vaatteet. Tason alle jää vielä kaappi pöytäliinoille ja verhoille, joita meillä on paljon, mutta käyttö on vähäistä.

Tuo vauvahuollon sijoittaminen kodariin on muuten ollut todella järkevä ratkaisu. Samalla tulee pyöritettyä pyykkihuolto tuosta noin vain ja kaikki vauvan tavarat löytyvät yhdestä paikasta, niin ei tarvitse sitten aina hakea jotain unohtunutta jostain, vaan kaikki on siinä ja yltää hyvin ottamaan, vaikka pitää samalla pyörivästä ja hyörivästä ihmishelikopterista kiinni, aikamoista arjen akrobatiaa ja todella toimivaa.


Pyykkihuollon ja läpikulun takia kodinhoitohuone on yksi talon pölypesäkkeistä ja halusimme tätäkin vähentää. Tämän takia kaikki kaapit ovat kattoon saakka ja korkeiden kaappien päälle tuli vielä ennen kotelointia erilliset pikkukaapit, joihin mahtuu paljon tavaraa. Nyt meillä onkin esimerkiksi oma kaappi jatkojohdoille ja toinen pelkästään Ikean sinisille kasseille. Itse asiassa yläkaappeihin mahtuu tavaraa niin paljon, että ne ovat osin vielä tyhjänä. Tämä tuskin tulee olemaan kuitenkaan ongelma.

Kodinhoitohuoneen väritykseksi valikoitui tutun tummanharmaan lattialaatan ja mattavalkoisten kalusteiden kanssa turkoosi maali laatoituksen sijaan, joka olisi talopakettiin kuulunut. Mielestämme laatoille ei ollut tarvetta, kuin kuranurkkauksen kohdalla.  Tästä värisävystä valvojamme totesi minulle puhelimessa legendaarisesti; "Nyt täällä on vahingossa sudittu jollain vesieristeen värillä nää seinät, mistä ihmeen itäsaksalaisesta betonibunkkerista sää olet nämä värit tänne oikein haalinut?" Tällöin tiesin jo näkemättäkin, että väri on juuri oikea ja aivan hykerryttävän täydellinen tähän tilaan, niin kuin se olikin. Meiltä tämä tila saa arvosanaksi hymynaaman ja 10 plussan, joka päivä.