Näytetään tekstit, joissa on tunniste teknos.fi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teknos.fi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ulkomaalaus taitaa olla valmis

Sain mukavasti maalausapua vaimon sukulaisilta, joten vihdoinkin on koko talo ja autokatos maalattu kahteen kertaan. Vielä piti tehdä pikkuisia paikkuu- ja korjausmaalauksia, sekä siivota pihaa ja purkaa telineet (ja eihän omakotitalossa koskaan mikään ole täysin valmista), mutta nyt jo uskaltaa sanoa, että valmista on.

Tässä hieman kuvakollaasia siis valmiista jäljestä:


Teknos Nordica Eko:n plussat ja miinukset:

Plussat:
- valittu sävy TM-7833 kuivuu tosi tasaiseksi
- ei tarvitse huolehtia maalatessa, että pitäisi saada koko alue maalattua kerralla. Voi huoletta maalata vain tietyn alueen, ja seuraavana päivänä seuraavan pätkän. Ja ei ole mitään pelkoa, että maalin kuivuttua huomaisit, että missä maalauksien rajat oli.
- maali levittyy todella helposti, karkeaankaan lautaan ei tarvinnut hirveästi hinkata
- harmaa maali lähtee ihosta, lavuaarista ja laatoista helposti pikkuisen hankaamalla (valkoinen ei lähde niin helposti, mutta kynsiharjalla kylläkin)
- maali ei haise juurikaan ja kuivuu suht nopeasti
- pinta on peittävä ja meillä värisävystä johtuen kiiltävän kaunis

Miinukset:
- Menekki on suurempaa kuin purkin kyljessä mainostetaan, jouduimme tilaamaan pari purkkia harmaata lisää. Meillä meni lopulta 95 litraa (eli 9,5 ämpärillistä) harmaata maalia noin 250 neliömetrin alan maalaukseen kahteen kertaan. (Syy tietenkin voi olla maalareissakin tai liian karheasta pohjamaalatusta laudasta)
- valkoinen maali ei lähde helposti irti ihosta ja pensselitkin nihkeämpiä saada puhtaaksi

Kelit olivat aika kuumat, paahteiset ja aurinkoiset, mutta kun maalasi aamuvarhaisella tai yövuorossa, niin saatiin valmista. Nyt on hyvä ja seuraavaksi pihan kimppuun.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Ulkomaalaus jatkuu

Nyt on saatu maalausurakka jo yli puolen välin, joten on aika pienelle kuvakollaasille urakan edistymisestä. Olen saanut muutaman 12 tuntisen maalaispäivän alle, jonka huomaa sitten öisin jalkakramppien muodossa. Tulee magnesiumia vähän nautittua, että helpottaa.

Saimme valvojaltamme maalaustelineet edullisesti käyttöömme, ja ne ovat olleet todella helpottava elementti varsinkin korkeita päätyjä maalatessa. Kunnon tellingit on must varsinkin isommissa maalausurakoissa. Tikkailla roikkuminen olisi silkkaa hulluutta.

Valkoinen maali on riittänyt hyvin, kun valkoisissa laudoissa on hyvä pohjamaali ja ne ovat paljon sileämpiä kuin seinälaudat. Joka myös siis tarkoittaa sitä, että harmaata maalia on kulunut enemmän kuin riittoisuutta alunperin arvioidessa. Mutta kulutus varmaan johtuu siitä, että pohjamaalattu lauta oli paikoin aika röpelöistä, joka sitten imee maalia enemmän kuin normaalisti. Tässä muutana kuva, jossa näkee varsin hyvin värieron pohjamaalin ja lopullisen värin välillä. Kokoajan olemme sitä tyytyväisempiä Nordica Eko TM-7833 sävyyn kun saamme lisää pintoja lopulliselle värille :).


Ampiaspesiä on joka nurkassa, teippasin ja Raidasin isoimman talon ylänurkasta, jotta olisi hieman turvallisempaa maalata korkealla. Ettei tarvi pelätä, että tulisi kiire alas kesken maalausurakan. Tässä pikku kuva juuri teippailun jälkeen kun muutama ampiainen yritti löytää kotipesälleen. Yleensä ne lopettaa yrittämisen päivässä :)

torstai 17. heinäkuuta 2014

Ulkomaalaus aloitettu

Viime viikolla Kiitolinja toimitti kahdeksan TM-7833 Nordica Eko 9L tönkkää ja kaksi 9 litran purkkia valkoista. Joten suojateippailun jälkeen pääsin kokeilemaan, miten maalaus sujuu. Vedin ensin yhden seinämän harmaalla kahteen kertaan (eli annoin aina kuivua päivän verran ennen toista kerrosta). Ja täytyy kyllä sanoa, että on todella hyvän näköinen harmaa. Tässä on napsittuna vähän tilannekuvia, siitä kun on aloitettu, ja sitten siitä, että miltä näyttää valmis pinta verrattuna lautatehtaan pohjamaaliin.


Eniten tuntuu aikaa vievän huolellinen suojateippaus, mutta sen kun saa tehtyä, niin maalin sively käy kuin leikkiä vain. Levittyy todella helposti ja on peittävää. Riittoisuus on vielä hieman kysymysmerkki, maalin pitäisi riittää ekaa kertaa maalatessa 6m2 per litra ja toisella kerralla maalattaessa 9m2 per litra, eli yhden 9 litran pönikkä pitäisi riittää kahteen kertaan 32.4m2 alalle. Mutta voi olla, että tuossa testiseinässäni oli monta nurkkaa ja ikkunarakoja tms. syömässä extramaalia. Laskin, että ensimmäisenä testaamani kahteen kertaan maalaama ala oli 27m2. Ja maalipurkki loppui kesken sitä kahteen kertaan maalatessa, joten voi olla, että nykyisellä maalimäärällä ei saada kaikkia seiniä maalattua kahteen kertaan. Mutta voi myöskin olla, että olen vaan laskenut väärin ja että numerot rupeaa täsmäämään paremmin, kun alkaa maalaamaan isompia pintoja.

Seuraan riittoisuutta tulevissa postauksissa, kunhan saan vaan lisää seiniä maalattua siinä määrin, että voi riittoisuutta tarkemmin tarkastella. Ensi viikoksi on luvattu aurinkoa, ja ehkä saamme myös hieman talkooväkeä auttamaan urakassa, maalattavaa todellakin riittää. Toistaiseksi väliaikatietona voi vaan sanoa, että valitsemamme sävy on todella hyvännäköinen tuon laudan päällä oikeassa seinässä.

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Ulkomaalin valinta

Nyt alkaa minun kesälomani, ja samalla on tarkoitus maalata talon ulkoseinät (tällä hetkellä seinässä on vain laudoissa tehtaan pohjaväri: harmaa ja valkoinen).

Olemme yhden mukavan värisen talon oven taakse menneet soittamaan ovikelloa ja kysyneet heidän värikoodiaan, joka oli TM-7733, joten ulkoseinä värin valinnassa se on ollut ykkösvaihtoehto. Väri kun näyttää hyvältä eri vuodenaikoina ja eri vaiheissa päivää, jotenkin sellainen kamelionttisävy. Mutta halusimme myös hieman testata eri sävyjä tuon pohjamaalatun laudan päällä, ennen lopullista valintaa.

Meille tarjoutui yhteistyömahdollisuus Teknoksen kanssa ja mietimme heidän avullaan mahdollisia värisävyjä. Päädyimme testaamaan seuraavanlaisia värisävyjä Nordica Eko-maaleista 0,9l purkeissa. Kolme ensimmäistä on hieman siniseen taittavia eri tummuusasteilla ja viimeinen on neutraalimpi puhdas harmaa.
sävy 7733
sävy 7633
sävy 7833
sävy NCS S 5000 N

Nordica Eko-maali kuuluu Teknoksen Nordica-maalisarjaan, joka on kehitelty suomalaisia puutaloja varten. Nordica Eko on vesiohenteinen kaksitehoakrylaattimaali, jonka kiiltävä ja kova pinta hylkii likaa ja säilyttää ulkonäkönsä, värinsä ja kiiltonsa erittäin pitkään. Maalin ominaisuuksia on paranneltu ja uudistettu, joten sen säänkestävyyden, pinnan kovuuden ja puhtaana pysymisen pitäisi olla erittäin hyvät. Toivottavasti on myös helppoa levittää, ainakin tuo vesiohenteisuus lupailee hyvää.

Saimmekin purkit nopeasti lähetin tuomana, ja suoritime viikonloppuna koemaalauksen.


Meillä oli etukäteen suosikkina toi TM-7733 (vasen yläkulma), ja värit maalattua seinälle neljännelle sijalle tuli TM-7633 (oikea alakulma), kun se oli liian baby blue. Mutta kun tuon yhden sai raakattua ulos, niin oli jäljellä vielä kolme ihan kivaa värisävyä, joten niiden väliltä arpominen vei hetken aikaa, kun piti katsoa miltä pinta näyttää varjossa ja auringon valossa. Ja hyvä, että koemaalaus oli mahdollista, kun tietokoneen ruudulta oleva värikartan väri vähän näyttää eroavan luonnossa laudan päällä.

Annoimme maalien kuivua yön yli ja otimme yllä olevan neljännen kuvan auringonvalossa. Sävyt näyttävät edelleen kaikki hyviltä ja lopulta täytyi tehdä päätös siitä, haluaako tumman vai vaalean vai niiden väliltä. Lopulta päädyimme siihen, että näistä tuo tummin sävy TM-7833 olisi voittaja, joten vaihdoimme ennakkosuosikkiamme koemaalauksen ansiosta ja meille tulee tummanharmaa talo.

Meidän luottoraksaaja, eli talohankkeessa valvojana ollut  Ari (http://www.ilarakennus.com/), tuo tänään ulkomaalaustelineet ja sää näyttää hyvältä, joten ensi viikolla pääsemme toivottavasti tositoimiin.